Baalbekin temppelialue Libanonissa

© Kalevi Mikkonen ja Teuvo Mikkonen 2019

Libanonissa, 85 kilometriä koilliseen pääkaupunki Beirutista, 1150 metrin korkeudessa olevalla tasangolla sijaitsee yksi muinaisen maailman upeimmista muinaisjäänteistä, eli Baalbekin temppelialue, joka on myös yksi Unescon maailmanperintökohde. Nimi Baalbek on seemiläistä alkuperää. Baal tarkoittaa ”jumalaa” tai ”herraa”, ja se on myös erisnimi, joka tarkoittaa kanaanilaisten auringonjumala Elin ja hänen vaimonsa merenjumala Asheran poikaa. Bek viittaa kaupungin sijaintiin Bekaan laaksossa, joten Baalbek tarkoittanee mahdollisesti ”Bekaan jumalaa”. Varmaa kuitenkin on, että nimi on muinaista kanaanilaista alkuperää ja että Baalbek liittyy jotenkin Baalin palvontaan toimien eräänlaisena uskonnollisena keskuksena.

Baalbekia ovat vuosituhansien kuluessa hallinneet useat eri kansat. Arkeologiset kaivaukset osoittavat asutusta olleen jo ainakin varhaisella pronssikaudella noin 2900 - 2300 eKr. Sittemmin aluetta ovat pitäneet hallussaan mm. kanaanilaiset, aramealaiset, asssyrialaiset, babylonialaiset, persialaiset, makedonialaiset, parthialaiset, roomalaiset, arabit, turkkilaiset ja ranskalaiset, eli lähes tulkoon kaikki joskus alueella vaikuttaneet kansat. Makedonialaisten aikana kaupungin nimi oli Heliopolis eli ”Auringon kaupunki”, jonka niminen kuuluisa kaupunki oli myös Egyptissä. Alueella on jäänteitä kaikista näistä aikakausista. Alueen jäänteitä on myös hyödynnetty muuallakin rakennettaviin kohteisiin.

Baalbekin merkittävimmät ja kiinnostavimmat rakennelmat ja muinaisjäänteet ovat roomalaisten ja heitä edeltäneiden rakentajien ajoilta. Octavianus eli myöhempi keisari Augustus kukisti Julius Caesarin murhan jälkeisissä sisällissodissa Antoniuksen ja Kleopatran joukot vuonna 31 eKr. ottaen samalla Baalbekin alueen hallintaansa. Näihin aikoihin aloitettiin myös roomalaisten temppelien rakentaminen osittain vanhoille perustuksille. Nämä roomalaisten hienot rakennelmat ovat osittain varsin hyvin säilyneet meidän päiviimme saakka.

Baalbekin temppelialueen kartta vuodelta 1911. Jupiterin temppeli on virheellisesti merkitty Auringon temppeliksi. A 1911 diagram of the Baalbek ruins. Facing SW, with the Temple of Jupiter labelled "Temple of the Sun". (Kuva/photo: Public domain)

Jupiterin temppeli

Ilmeisesti Rooman keisari Neron (37 – 68 jKr.) aikana kymmenien vuosien työn jälkeen valmistuneesta ns. Jupiterin temppelistä ei nykyään ole 400-luvulla jKr. ja myös sen jälkeen tapahtuneiden maanjäristysten jäljiltä kuin perustukset ja kuuden vaikuttavan näköisen pylvään rivistö. Alun perin korinttilaisilla kapiteeleilla koristeltuja pylväitä on ollut 54. Tästä huolimatta temppeli on mielenkiintoisin rakennelma Baalbekissa, sillä juuri nämä perustukset ja niissä olevat valtavat kalkkikivestä tehdyt kivenjärkäleet ovat edelleenkin yksi maailman arkeologisista arvoituksista.

Jupiterin temppelin kuusi jäljellä olevaa pylvästä podiumin muurin päällä. The six remaining columns of the Temple of Jupiter resting upon the podium wall. (Kuva/photo: Teuvo Mikkonen)

Jupiterin temppelin koristeellisia ornamentteja. Architectural ornaments in the Temple of Jupiter. (Kuva/photo: Teuvo Mikkonen)

Tähän 12 metriä korkean perustuksen rakentamiseen on irrotettu, kuljetettu ja nostettu paikoilleen muuriin noin kahdeksan metrin korkeuteen kaikkien aikojen isoimpiin ja painavimpiin kuuluvia yksittäisiä kivenjärkäleitä, mitä ihminen on liikutellut. Muurin kolmesta isoimmasta keskikivestä jo muinaiset historioitsijat käyttivät nimeä ”triliton”, ja kukin näistä kivistä on noin 3,6 metriä leveä, noin 4,3 metriä korkea ja noin 19 metriä pitkä ollen suuruudeltaan noin 360 kuutiometriä. Yhden lohkareen paino on siis noin 800 tonnia. Jokainen näistä kivistä on huolellisesti muotoiltu ja täydellisesti sovitettu muuriin. Muurissa on lisäksi paljon muita näitä pienempiä, mutta kymmenien ellei satojen tonnien painoisia kiviä. Perustuksen rakentajat ovat siis pystyneet teknisesti erittäin vaativaan suoritukseen.

Piirros Jupiterin temppelin eteläpuolen triliton-muurista. An illustration of the south end of the Trilithon with gigantic blocks weighting 800 tonnes each. (Piirros/drawing: Public domain)

Jupiterin temppelin perusta ja podium ja niiden massiiviset kivet. The platform and podium of the Temple of Jupiter. (Kuva/photo: From original silver print in book titled: "A Month in Palestine and Syria, April 1891," (author unknown). Public domain.)

Onko perustus roomalaisten vai heitä edeltäneiden kansojen rakentama? Tämä kysymys askarruttaa edelleen arkeologeja. Itse Jupiterin temppeli on voitu ajoittaa valmistuneen keisari Neron ajalle erään pylväästä löytyneen harvinaisen piirtokirjoituksen avulla. Monet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että perustus on roomalaisia edeltäneeltä ajalta pystymättä sitä kuitenkaan tarkemmin määrittelemään. Trilitonin alapuolelta olevasta perustuksen osasta on löydetty temppelipylväikköön alun perin tarkoitettu pylvään rumpuosa, ja tämä on joidenkin mielestä osoitus siitä, että temppeli ja sen perustukset ovat suunnilleen samoihin aikoihin rakennettuja, eli siis roomalaiset olisivat olleet rakentajia joskus 1. vuosisadan alkupuolella jKr. Toisaalta missään roomalaisten arkistoissa tai kirjoituksissa kukaan ei ole ottanut kunniaa näin massiivisten kivien siirrosta, mikä tietysti olisi ollut huomattava kerskumisen aihe esim. jollekin keisarille.

Isojen kivien irrotus ja siirto

Baalbekin rakentamisessa käytetyt kivet on louhittu kahdelta kivilouhokselta aivan lähistöltä. Toinen noin kilometrin verran Baalbekista pohjoiseen oleva louhos on selvästi roomalaisten käyttämä heille tyypillisine kivenkäsittelytekniikoineen. Toinen louhos, joka sijaitsee lounaassa vain 500 metrin päässä raunioilta ja niitä korkeammalla olevalla rinteellä on se louhos, josta on toimitettu kaikki isoimmat kivet rakennuksille. Täältä ei ole löydetty juurikaan roomalaisen kivenkäsittelytaidon merkkejä, mikä saattaisi viitata siihen, että isoimmat kivet on irrotettu ja kuljetettu paikoilleen jo ennen roomalaisten aikaa. Louhokselle on muinaisilta ajoilta jäänyt alaosastaan vielä kalliossa kiinni oleva valtava kivi, jonka mitat ovat huikeat: pituus 21,72 metriä, korkeus ja leveys keskimäärin 4,80 metriä, mikä tarkoittaisi noin 500 kuutiometrin suuruutta. Tämän ”Raskaana olevan naisen kiveksi” sanotun järkäleen painoksi on arvioitu 1000 tonnia. Vuonna 2014 Saksan arkeologisen instituutin ryhmä löysi maan alta vielä toisenkin massiivisen kivenjärkäleen edellisen vierestä ja osittain sen alta. Tämä uusi löytö oli vielä tuota toista järkälettä isompi ja se on mitoiltaan noin 6 x 5,5 x 19,6 metriä. Sen painoksi on arvioitu jopa 1200 tonnia!

"Raskaana olevan naisen kivi" kuvattuna 1900-luvun alkupuolella. "The Stone of the Pregnant Woman" in the early 20th century. (Kuva/photo: Oregon State University Archives)

Vuonna 2014 löydetty alueen isoin kivi. The largest stone in Baalbek, uncovered in 2014. 

(Kuva/photo: Ralph Ellis - Ralph Ellis images, CC BY-SA 4.0)

Isojen kivien irrottaminen kallioperästä ei varmaankaan ole ollut helppoa, mutta senaikaisilla välineillä toki tehtävissä. Tosin kiven alaosan irti hakkaaminen ja kiven irrottaminen on vaatinut runsaasti maansiirtoja ja hyvää suunnittelua, mutta se on mahdollista. Kiven työstämiseen on arkeologien mukaan käytetty metallisia työkaluja ja arkeologit ovat hämmästyksekseen huomanneet, että jäljistä päätellen louhijat ovat myös käyttäneet jonkinlaista meille tuntematonta louhintalaitetta, jonka keskitettyjä, ympyrämäisiä iskujälkiä on havaittavissa joissakin kivissä. Nämä jäljet ovat isompia kuin kukaan ihminen olisi voinut tehdä pelkällä lihasvoimalla, joten voinemme olettaa, että kivi-iskuri on sijoitettu liikkuvalle alustalle, jolloin sen antamissa iskuissa on ollut enemmän voimaa takana. Tämä laite on pystynyt tekemään ainakin neljän metrin pituisia halkeamia kallioon.

Kivien irrottamisen lisäksi toinen suuri ongelma on niiden kuljettaminen ja sijoittaminen muuriin jopa kahdeksan metrin korkeuteen. Arkeologien mukaan tähän työhön on käytetty jo egyptiläisten kehittämää menetelmää. Siinä käytetään kuljetukseen ja muuriin sijoittamiseen rullapuita, köysiä, kuljetusrekiä, kelkkoja, maaramppeja ja vipuvarsia. Näiden avulla kiveä voitiin siirtää sen painopistettä muuttamalla ja vyöryttämällä rullien päällä ihmistyövoiman avulla. Kivien kuljettamista on helpottanut jonkin verran se seikka, että niitä on voitu kuljettaa alamäkeen. Temppelialueelle on vienyt kolme nykyisen rautatietunnelin levyistä tietä.

Bacchuksen temppeli

Parhaiten säilynyt Bacchuksen temppeli on todennäköisesti valmistunut keisari Septimius Severuksen aikana 190-luvulla jKr., koska hänen aikanaan tehdyissä rahoissa temppeli näkyy ensimmäisen kerran yhdessä Jupiterin temppelin kanssa. Temppelissä on säilynyt hienoja reliefejä ja veistoksia. Sen ympärillä oli alunperin 46 20-metristä korinttilaisin kapiteelein koristeltua pylvästä, kahdeksan kummassakin päädyssä ja 15 kummallakin sivulla. Maanjäristykset ovat vahingoittaneet tätäkin temppeliä, mutta sitä on korjailtu myöhemmin.

Yllä olevat kuvat: Bacchuksen temppeli on roomalaisen arkkitehtuurin mestariteos. Above: The magnificent Temple of Bacchus is a masterpiece of Roman architecture. (Kuvat/photos: Teuvo Mikkonen)

Bacchuksen temppelin sisäänkäynti 1870-luvulla. The entrance to the Temple of Bacchus in the 1870s. 

(Kuva/photo: Public domain/Frank and Frances Carpenter Collection - Library of Congress Catalog)

__________

English summary: The ancient temple area in Baalbek in Lebanon

Baalbek is a city located, about 85 kms northeast of Beirut in Lebanon. The name Baalbek is Semitic and is related to the Semitic god Baal. Baal means simply "lord" or "master" but it is also  a name of a specific Canaanite god, who was a son of the sun god El and the sea goddess Ashera. The latter part of the name Baalbek (bek) means that it was located at the upper part of the valley of Beqa'a. So the name Baalbek can simply mean Lord of the Beqa'a. In Macedonian and Roman times Baalbek was also known as Heliopolis. It is home to the Baalbek temple complex which includes two of the largest and grandest Roman temple ruins: the Temple of Bacchus and the Temple of Jupiter. It was inscribed in 1984 as an UNESCO World Heritage site.

The archaeological excavations have revealed evidence of human life back to the early Bronze Age (2900 - 2300 B.C.). Since then there have been numerous peoples like Canaanites, Arameans, Assyrians, Neo-Babylonians and Persians. The best remains in the area date back to the pre-Roman and Roman period up to second century A.D. In 31 B.C. Octavian, triumvir and future emperor of Rome, chased Mark Antony and Cleopatra from Syria. Berytus (Beirut) became a Roman colony which included Baalbek. It is in this context that the construction of the Roman temples at Baalbek was begun.

The Temple of Jupiter lay at the western end of the Great Court. The temple was probably completed in the mid-1st century, during the reign of the Roman emperor Nero. The Temple of Jupiter was circled by a peristyle of 54 Corinthian columns. Only six of them is still standing. The temple was ruined by earthquakes, destroyed and pillaged for stone later times. 

Under those columns there is a massive platform and podium. This construction involved the cutting, transporting and lifting of the largest and heaviest stones of all times. Not only had a wall 12 m high to be composed of three ranges of stones, but the middle blocks were made of a length four times their height. Individual Roman cranes were not capable of lifting stones this heavy. They may have simply been rolled into position along temporary earthen banks from the quarry or multiple cranes may have been used in combination. They may also have alternated sides a little at a time, filling in supports underneath each time. The builders probably used this ancient method of "bury and re-excavate". This method was used by the Egyptians. The tallest retaining wall, on the west, has a second course of monoliths containing the famous "Three Stones" (Trilithon): a row of three stones, each over 19 m long, 4.3 m high, and 3.6 m broad, cut from limestone. They weigh approximately 800 tonnes each. They had their final position about 8 m above the ground located on top of the platform.

It hasn't been easy to extract the big stones from the face of the natural rock, but according to the archaeologists it could have been done with the technique they knew. It seems that the builders also employed a sort of quarrying machine. This can be deduced from the pattern of concentric circular blows shown on some blocks.They are bigger than any man could have produced manually, so it can be assumed that the cutting tool was fixed to an adjustable lever which would hit the block with great force.

A fourth, still larger stone is called "the Stone of the Pregnant Woman" and it lies unused in a nearby quarry about 500 m from the temple area. Its weight is estimated at 1,000 tonnes. A fifth, still larger stone weighing approximately 1,200 tonnes lies in the same quarry. This quarry was slightly higher than the temple complex, so no lifting was required  there to move the stones. Through the foundation there run three enormous passages the size of railway tunnels.

The Temple of Bacchus may have been completed under Septimius Severus in the 190s, as his coins are the first to show it beside the Temple of Jupiter. It is the best preserved of the sanctuary's structures. The temple is surrounded by 46 columns: 8 along each end and 15 along each side nearly 20 m in height.

Yleiskuvia Baalbekin temppelialueelta. The ruins of Baalbek. (Kuvat/photos: Teuvo Mikkonen)