Yaxchilán ja Bonambak - mayakaupungit Meksikon viidakossa

© Kalevi Mikkonen 2025

Vuonna 1991 Meksikon matkalla pääsin tutustumaan Chiapasin osavaltiossa, syvällä Lacandonin sademetsän (Selva Lacandona) peittämällä alueella, sijaitseviin maya-kaupunkeihin Yaxchilániin ja Bonambakiin. Silloin näihin kaupunkeihin ei ollut mitään teitä viidakon läpi vaan ainoa kulkuväline, jolla sinne pääsi, oli pienlentokone. Matka lentokoneella noille paikoille oli elämys sinänsä. Mentyäni lentokoneen sisään pilotin viereen istumaan, huomasin, että koneen ovi piti sulkea pelkällä köydellä, kun siinä ei ollut sisäpuolella ehjää kahvaa. Myöskään mitään turvavyötä ei ollut. Pienikokoinen pilotti istui omalla puolellaan penkille laitetun puulaatikon päällä, jotta ylettyisi näkemään eteenpäin koneen ikkunoista. No, matkaan päästiin ja lentokone lensi raskaan kuorman takia varsin matalalla viidakon yläpuolella. Alapuolella ei tosiaan näkynyt muuta kuin viidakkoa ja Meksikon ja Guatemalan jakava Usumacinta-rajajoki, jonka ison mutkan varrella Yaxchilán sijaitsi. Kun kone alkoi pikkuhiljaa kaartamaan laskeutumista varten, tuli hieman huolestunut olotila, että mihin tässä oikein laskeudutaan. Yaxchilániin oli kuitenkin raivattu joen lähelle noin 150 metrin pituinen nurmikenttä, johon taitava lentäjä siististi laskeutui. Lentokentältä oli muutama sata metriä kävelymatkaa ennen kuin tutustuminen alueeseen ja sen mielenkiintoisiin kohteisiin alkoi. Alueella oli silloinkin muutama arkeologi työssä. Heidän huoltonsa oli siis täysin lentokoneen toimitusten varassa. Mitään muuta kautta sieltä ei päässyt pois. Kun kierros alueella oli tehty, niin takaisin koneelle. Lyhyellä kentällä kone otti vauhtia ja nousi taitavan lentäjän ohjauksessa siististi ylös ja seuraava kohde oli n. 30 km:n päässä Usumacinta-joen sivujoen varrella sijaitseva Bonambak. Sielläkin oli vastaava lyhyehkö nurmikenttä lentokenttänä, ja niin laskeutuminen kuin nousukin sujuivat ihan hyvin.

Yaxchilán on viidakon keskellä.

Usumacinta-joen keskikohdalla on Meksikon ja Guatemalan raja.

Yaxchilánin lentokenttä.

Arkeologi oli toimipisteellään.

Tällä laajalla Lacandonin sademetsän alueella asuu lacandon (tai Hach Winik, "todelliset ihmiset") -alkuperäiskansa, joka on yksi mayakansoista He ovat tunnettuja perinteisestä elämäntavastaan, joka perustuu käsityöammatteihin, keräilyyn, maanviljelyyn ja metsästykseen. He puhuvat omaa yacatec maya-kieltä (Jach t'aan) ja ovat eristäytyneet muista mayakansoista jo espanjalaisvalloituksen aikana. He elävät pääasiassa kylissä, ja heidän kulttuurinsa on säilyttänyt piirteitä, kuten perinteiset valkoiset tunikat, pitkät hiukset ja oman uskonnon, vaikka modernisaatio ja turismi ovatkin vaikuttaneet heihin. Sademetsän alueella elää myös lukuisia eläinlajeja, mm.  jaguaareja, käärmeitä, lukuisia hyönteislajeja, papukaijoja,  ja apinoita. Nykyään läheltä Guatemalan rajaa menee valtatie 307, joka puikkelehtii sademetsäalueen läpi uusille asuinalueille ja viljelyksille, joita sademetsän keskelle on rakennettu. Yaxchlániin ei mene tietä, mutta sinne pääsee Usumacinta-joen asutusalueilta veneellä. Bonambakiin menee tie ja siellä on hotellikin nykyään. Valtatielle on sieltä n. 6 km matkaa linnuntietä.

Yaxchilán 

Yaxchilán on muinainen mayakaupunki Usumacinta-joen rannalla Chiapasin osavaltiossa Meksikossa lähellä Guatemalan rajaa. Myöhäisklassisella kaudella Yaxchilán oli yksi Usumacinta-joen varrella sijaitsevista mahtavimmista mayavaltioista.

Yaxchilánin arkeologinen alue. Sademetsässä on vielä paljon kaivamattomia jäänteitä.

Alue sijaitsee Usumacinta-joen silmukassa.

Yaxchilán oli suuri keskus, tärkeä koko klassisen aikakauden ajan, ja Usumacinta-joen alueen hallitseva mahti. Se hallitsi pienempiä kohteita, kuten Bonampakia, ja sillä oli pitkä kilpailu Piedras Negrasin ja ainakin jonkin aikaa Tikalin kanssa; se oli Palenquen kilpailija, jota vastaan​​Yaxchilan soti vuonna 654.

Yaxchilánin juuret ovat esiklassisella kaudella.  Suuri osa kaupungin klassisen kauden historiasta on peräisin kaupungin myöhäisklassisen kukoistuksen aikana hallinneiden kuninkaiden teksteistä, joista yksi tärkeimmistä on ns. mayaglyfiportaat. Joitakin retrospektiivisiä piirtokirjoituksia näyttää käytetyn Yaxchilanin dynastisen historian uudelleenkirjoittamiseen kuningas Yaxun Bʼahlam IV:n mukaan.  Ennen kuningas Itzamnaaj Balam II: n hallituskautta, joka hallitsi vuosina 681–742, kaupunki oli suhteellisen pieni. Kaupunkivaltiosta kasvoi sitten alueellinen pääkaupunki, ja dynastia kesti 800 - luvun alkupuolelle asti.

Paikka tunnetaan erityisesti hyvin säilyneistä veistetyistä kivisistä ovipalkeistaan, jotka on sijoitettu päärakennusten ovien yläpuolelle. Nämä palkit yhdessä tärkeimpien rakennusten eteen pystytettyjen steelojen kanssa sisältävät tekstejä, jotka kuvaavat kaupungin dynastista historiaa. Useat näistä ovipalkeista ja steeloista on aikoinaan siirretty British Museumiin. Alueella on vaikuttavia raunioita, ja palatsit ja temppelit reunustavat suurta aukiota Usumacinta-joen yläpuolella olevalla terassilla. Arkkitehtoniset jäänteet ulottuvat korkeammille terasseille ja joen eteläpuolella sijaitseville kukkuloille, joista on näkymät sekä itse joelle että sen takana oleville alangoille. Alueen eri monumenteista, mm. steeloista, on tunnistettu yli 120 piirtokirjoitusta.

Keskusaukion rakennusten jäänteitä.

"Labyrintiksi" kutsuttu rakenne nro 19.

Kalenterikivi.

Toinen kalenterikivi.

Rakenne nro 6.

Ison palatsin portaikko.

Iso palatsirakennus.

Lepakot viihtyivät rakennuksen sisäpuolen katon rajassa.

Palatsin reliefejä.

Ensimmäinen julkaistu maininta paikasta näyttää olevan Juan Galindon lyhyt maininta vuodelta 1833, jonka julkaisi Royal Geographical Society. Professori Edwin Rockstoh Guatemalan kansallisesta korkeakoulusta vieraili paikalla vuonna 1881 ja julkaisi toisen lyhyen selvityksen.

Tutkimusmatkailijat Alfred Maudslay ja Désiré Charnay saapuivat paikalle muutaman päivän sisällä toisistaan ​​vuonna 1882, ja he julkaisivat yksityiskohtaisempia selvityksiä raunioista piirustusten ja valokuvien kera. Maudslayn raportin julkaisi Royal Geographical Society vuonna 1883. Teoberto Maler vieraili paikalla toistuvasti vuosina 1897–1900, ja hänen yksityiskohtainen kaksiosainen kuvauksensa raunioista ja muista lähistöllä olevista kohteista julkaisi Harvardin yliopiston Peabody-museo vuonna 1903.

Vuonna 1931 Sylvanus Morley johti Carnagie-instituutin retkikuntaa Yaxchilániin, kartoitti paikan ja löysi lisää monumentteja. Vuodesta 1970 lähtien Ian Graham teki sinne useita vierailuja ja tallensi siellä olevat piirtokirjoitukset. Näitä piirtokirjoituksia on julkaistu vuodesta 1977 eteenpäin Harvardin yliopiston Peabody-museon Corpus of Maya Hieroglyphic Inscriptions -teoksessa.

Bonambak

Bonambak (Ake tai Usiij Witz) sijaitsee syvällä Lacandonin viidakossa Usumacinta-joen sivujoen varrella, melko lähellä Guatemalan rajaa. Se oli aikoinaan riippuvainen suuremmasta ja mahtavammasta Yaxchilánin kaupunkivaltiosta, joka sijaitsi noin 30 kilometriä pohjoiseen.

Myös Bonambak on sademetsän keskellä, joskin sinne nykyään menee maantie.

Bonambakin lentokentällä.

Bonampak ei ole arkkitehtonisesti yhtä laaja kuin jotkin muut mayakohteet, vaikka varmasti senkin ympäristöstä löytyy lidar-kuvilla paljon lisää kohteita. Sen merkitys on kuitenkin valtava, sillä sen maalaukset tarjoavat ainutlaatuisen ikkunan klassisen mayayhteiskunnan hovielämään, rituaaleihin, sodankäyntiin ja poliittiseen dynamiikkaan. Maalaukset sijaitsevat Kolmen huoneen temppeliksi (tai Seinämaalausten temppeli) kutsutussa rakennuksessa. Kohteen rakenteet ovat peräisin myöhäisklassiselta kaudelta (n. 580–800 jKr.). Bonampakin seinämaalaukset ovat huomionarvoisia, koska ne ovat yksi parhaiten säilyneistä maya-seinämaalauksista.

Temppelirakennukset.

Maalaukset kuvaavat yksityiskohtaisesti useita kohtauksia, mm.:

Juhlat ja seremoniat: Maalauksissa nähdään muusikoita, tanssijoita ja aatelisia hovielämän keskellä.

Sodankäynti: Huoneessa kaksi kuvataan taistelu, jossa Bonampakin joukot voittavat vihollisia ja ottavat vankeja.

Uhrit ja rituaalit: Kolmannessa huoneessa esitetään voitonjuhla, jossa on verenvuodatusrituaaleja ja vankien esittelyä (mahdollisesti uhraamista varten).

Chan Chan –muinainen kaupunki ja Huaca del Dragón Perussa

© Kalevi Mikkonen 2025

Chan Chan

Yksi erittäin mielenkiintoinen kohde Perun matkallani oli Trujillon kaupungin lähellä sijaitseva Chan Chan. Chan Chan oli Chimorin kuningaskunnan pääkaupunki. Se oli Etelä-Amerikan yksi suurimpia kaupunkeja esikolumbiaanisella aikakaudella. Chan Chanin arvellaan syntyneen chimú-intiaanien toimesta noin vuonna 850 jKr. Chan Chanin väkiluvuksi arvioitiin 40 000–60 000 ihmistä. Se oli suurimmillaan 1200–1400 luvuilla jKr. Se on nykyään arkeologinen kohde La Libertadin departementissa viisi kilometriä Trujillosta länteen Perussa.

Chan Chan sijaitsee Moche-laakson suulla ja oli historiallisen Chimorin imperiumin pääkaupunki vuosina 900–1470. Chimorin valtakunta luhistui vuonna 1470, jolloin inkavaltakunta hallitsijansa Pachacuti Inca Yupanquin (1438–1471/72) johdolla valloitti kaupungin ja koko chimújen valtakunnan. Inkojen valloitettua chimú-heimon Chan Chanin asema hiipui. Vuonna 1535 jKr., Francisco Pizarro perusti espanjalaisen Trujillon kaupungin Chan Chanin lähelle. Vaikka Chan Chan ei enää ollutkaan vilkas pääkaupunki, se oli edelleen tunnettu suurista rikkauksistaan, ja siksi espanjalaiset ryöstivät sen. Osoitus chimú-heimon suuresta vauraudesta näkyy espanjalaisten 1500-luvun luettelosta Chan Chanin hautakammiosta ryöstetyistä esineistä. Esineiden arvoksi merkittiin silloin valtaisa 80 000 peson arvoinen kulta-aarre.

Chan Chan sijaitsee erityisen kuivalla alueella Pohjois-Perun rannikkoaavikolla. Koska alueella ei sada paljon, Chan Chanin tärkein suolattoman veden lähde on Andien pintavaluntoja kuljettavat joet. Moche- ja Chicama-joet tarjosivat aikoinaan monimutkaisen kastelujärjestelmän noin 80 kilometriä pitkän kanavan kautta ja pitivät yllä Chan Chanin ympäristöä Chimú-sivilisaation kukoistuksen aikana.

Chan Chanin kaupunki oli 20 neliökilometrin laajuinen ja sen tiheä, kuuden neliökilometrin kokoinen kaupunkikeskusta sisälsi ylellisiä ciudadeloja. Ciudadelat olivat suuria arkkitehtonisia mestariteoksia, joissa oli aukioita, varastotiloja ja kuninkaallisten hautausmaita. Koska alemmat luokat olivat usein käsityöläisiä, joiden rooli valtakunnassa oli metalli- ja kangastuotteiden valmistaminen, monia heidän pienistä asunnoistaan käytettiin työpajoina. 

(Nämä kuvat: Public domain)

Muodoltaan kolmiomainen kaupunki on jaettu jopa 12 metriä korkeilla lastilla silatuista savitiilistä tehdyillä muureilla yhdeksään suorakaiteen muotoisiin "linnoituksiin" tai "palatseihin". Korkeiden muurien tarkoituksena olivat paitsi puolustukselliset syyt niin myös hiekan kulkeutumisen estäminen kaupungin sisälle ja kovien tuulien vaikutuksen vähentäminen.

Chan Chanissa on monenlaisia rakennuksia, joista useat ovat tuhoutuneet. Rakennuksiin kuului temppeleitä, taloja, tekoaltaita ja jopa hautausmaita. Monet rakennuksista koostuivat valtameren kaltaisista kuvioista, kuten kaloista, linnuista, aalloista ja muista vastaavista. Chimú-intiaanien tapa hyödyntää tilaa oli hämmästyttävä. He rakensivat rakennukset enimmäkseen suorakaiteen tai neliön muotoisiksi ahtaisiin tiloihin. Sen jälkeen, kun vierailin kaupungissa, sinne on pystytetty myös alueelta löydettyjä patsaita. Yhdessä kohdassa oli aukio, jossa on ilmeisesti pidetty uskonnollisia tilaisuuksia. Sen erikoisuus oli päätyyn jätetyt pystysuorat monta metriä korkeat syvennykset eli "stereot" molemmin puolin oviaukkoa. Aukiolla puhuttaessa seinä vahvistaa hiljaisempaakin ääntä hyvin kuultavaksi.

Kaupungin alueella oli myös valtavan iso vesiallasvarasto, johon kerättiin sadevesiä ja jokien vesiä. Vesivaraston avulla kaupunki saattoi elää kuivina kausina ja pystyi vastustamaan inkojen valloitustakin jonkin aikaa. Inkat kuitenkin katkaisivat sinne menneet jokivirrat ja siten pystyivät valloittamaan kaupungin vesivaraston huvettua. Kaupungin pohjois-, itä- ja länsipuolella on löydetty laajoja maatalousalueita ja jäänteitä kastelujärjestelmästä. 

Chan Chan lisättiin vuonna 1986 UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Huaca del Dragón

Huaca del Dragón (Lohikäärmeen pyhäkkö), tai kuten sitä kutsutaan myös Huaca del Arco Iris -nimellä, sijaitsee pohjoisessa Trujillon kaupungin laitamilla La Esperanzan kaupunginosassa lähellä Chan Chania Perussa. Pyhäkön nimi on nykyajalta.

Se on tavallaan pyramidi, joka muodostuu korkealla muurilla suojatusta kaksoistasanteesta, ja tähän rakennukseen on vain yksi sisäänkäynti.  Se on suuri uskonnollinen muistomerkki, savitiilestä rakennettu seremoniallinen ja hallinnollinen keskus, jonka seinämaalauksia koristavat antropomorfisia hahmoja esittävät reliefifriisit ja tyylitellyt sateenkaaren esitykset. Useimmat arkeologit pitävät tätä muistomerkkiä Chimú-kulttuurin aikaisena, kun taas toisten mukaan pyhäkkö olisi rakennettu jo Moche-kulttuurin toimesta vuosien 800–1000 jKr. välillä.

Sisällä on ramppi, joka johtaa ensimmäiselle tasolle Sen seiniin on kaiverrettu lohikäärmeenmuotoisia hahmoja ja niiden yläpuolella sateenkaari. Toinen ramppi, ensimmäistä pienempi, johtaa toiselle tasolle. Tällä tasolla on neljätoista varastoa, joita todennäköisesti käytettiin kaupunkilaisten antamien ruokien ja uhrien säilyttämiseen.

Seinät on koristeltu kauniilla korkeilla reliefeillä. Yksi hahmo on muodoltaan erittäin tyylitelty sateenkaari, joka yrittää niellä toisen hahmon. Keskellä on antropomorfiset, lohikäärmemäiset hahmot, joilla on avoimet leuat, jakavat pureman. Pienellä lavalla tai alttarilla istuvalla kaksipäisellä hahmolla on seremoniallinen tumi-veitsi leukojensa välissä.