Maya-kaupungit
Dzibilchaltún, Uxmal ja Kabah
©
Kalevi Mikkonen 2026
Vuonna 1991 Meksikon
matkalla kävin myös Dzibilchaltúnin, Uxmalin ja Kabahin maya-kaupungeissa. Hotellini
sijaitsi alueen pääkaupungissa Méridassa, josta oli hyvä tehdä päiväretkiä
maya-kohteille.
Nykyisen lidar-tekniikan
avulla kaikkien maya-kaupunkien ympäristöstä löytyy valtavasti uusia kohteita,
jotka ovat usein tiheän viidakon keskellä. Lidar (Light Detection and
Ranging) on teknologia, joka käyttää laservaloa mittaamaan etäisyyksiä ja
luomaan erittäin tarkkoja 3D-malleja ympäristöstä, toimien kuten tutka mutta
valolla radioaaltojen sijaan, ja sillä pystyy kartoittamaan esimerkiksi maastoa
ja rakenteita ilman, että kasvillisuus peittäisi ne. Laitteisto
lähettää lasersäteitä ja mittaa ajan, joka kuluu valon heijastumiseen takaisin,
laskien etäisyyden ja muodostaen "pistepilven" pinnan kohteista.
Dzibilchaltún
Dzibilchaltún (Jucatec-mayan
kielellä:Ts'íibil Cháaltun) on yksi merkittävä
maya-kulttuurin arkeologinen alue Jukatanin niemimaalla Meksikossa, noin 17 km
Méridasta pohjoiseen. Paikan alkuperäinen nimi on saattanut olla Ch'iy Chan Ti'Ho.
Lähdin käymään siellä
taksilla Méridasta. Sovin kuljettajan kanssa hinnasta ja selitin, että
vierailen alueella ja pyysin kuskia odottamaan alueen portin ulkopuolella,
kunnes tulen takaisin. Maksun annoin vasta jälkikäteen. Ja siellähän se auto ja
kuski olivat paikalla, kun saavuin takaisin. En tiedä, miten muuten sieltä
olisi silloin pois päässytkään, kun sinne ei ilmeisesti mennyt edes linja-autoa
silloin. Portin vieressä seisoskeli myös joku nuhruisen näköinen reppumatkailija, joka
oli sinne ties miten päässyt. Jokseenkin rahaton hän vaikutti olevan. Pyysin
hänetkin mukaan taksiin ja sanoin, ettei hänen tarvitse mitään maksaa. Antoi hän kuitenkin jonkun pikku setelin, kun maksoin kuljettajalle.
Dzibilchaltún oli asutettu
noin 800 eKr. – 1500-luvulle jKr. saakka. Nykytutkijoiden näkemyksen mukaan sen
muinaiset rakentajat ovat saattaneet valita kaupungin paikaksi mahdollisimman
lähelle rannikon suolantuotantoaluetta (noin 22 km päässä), mutta silti
kohtuullisen hedelmällisellä ja asumiskelpoisella maastolla. Dzibilchaltúnin ja
merenrannikon välinen alue on vähemmän sopiva ihmisasutuksille, koska se on
joko mangrovemetsää tai paljasta kalliota. Vaikka monet alueen
steeloista ovat kuluneet, paikalla oli ainakin yksi kuningas, jonka muistoksi
on kirjoitettu nimi steela 10:een. Hänen nimensä oli K'alo'mte' Uk'uuw Chan Chaahk.
Tunnetuin rakennelma on "Seitsemän nuken temppeli", joka on nimetty seitsemästä pienestä patsaasta, jotka löydettiin paikalta, kun arkeologit löysivät temppelin myöhemmän temppelipyramidin raunioiden alta 1950-luvulla. Temppeli on yhdistetty muuhun alueeseen sakbella eli "valkoisella tiellä", joka on saanut nimensä siitä, että ne oli alun perin päällystetty valkoisella kalkkikivellä ja rakennettu kivien ja soran täytteen päälle.
Dzibilchaltúnin toinen
merkittävä piirre on sen cenote, nimeltään Cenote
Xlakah, joka sijaitsee kaupungin raunioiden keskellä. Cenote on luonnollinen kuoppa tai vajoama, joka syntyy, kun
kalkkikiviperuskallio romahtaa ja paljastaa pohjavettä. Tämän puhtaan
juomaveden lähteen saatavuuden uskotaan vaikuttaneen rakentajien paikan
valintaan. Sukeltajat ovat löytäneet cenotesta
arkeologisia esineitä, mm. veistettyjä luita ja puisia esineitä, mutta
pääasiassa maljakoita. Hauska tapaus sattui, kun tulin cenotelle ja katsoin sinne veteen, sieltä nousi äkkiä käsi ylös,
joka kuului sukeltajalle.
Nykyisin Dzibilchaltúnin
arkeologisella alueella on myös vierailukeskus, jossa on karttoja, wc:t ja
lahjatavarakauppoja. Sinne on rakennettu myös Maya-kansan museo (El Museo del
Pueblo Maya), joka esittelee mayakulttuuria ja alueen löytöjä. Reput ja muut
vastaavat tavarat on jätettävä säilytyslokeroihin, eikä niitä sallita alueen
sisälle. Silloin kun minä kävin siellä vuonna 1991, alue oli vielä täysin
keskeneräinen ja ilman entisöintiä eikä mitään vierailukeskusta ollut olemassakaan.
Alueella oli yksi rakennus ja yksi virkailija ja vain pari muuta turistia minun
lisäkseni. Nyt, kun katsoo Google Mapsia, huomaa, että itse arkeologinen alue
on jokseenkin entisellään, mutta uudet tiet ja Méridan laajenevat
uudisrakennusalueet lähestyvät jo itse arkeologista aluettakin joka puolelta.
Kehitys kehittyy.
Tuolloin vuonna 1991 alue
oli vasta muutama vuosi aiemmin kaivettu viidakon keskeltä ja siitä oli tehty
kansallispuisto vasta vuonna 1987. Keskusalueen ulkopuolelle oli tehty n.
tiheän viidakon läpi parin kilometrin mittainen 2,5 metriä leveä luontopolku,
joka kaartui takaisin alueelle. Kävinpä senkin kiertämässä, vaikka hieman
hirvitti, josko metsästä hyökkää vaikka jaguaari tai tiellä olisi vaarallisia
käärmeitä. Ketään muita ei siellä ollut, joten olin aivan omillani, jos jotain
olisi sattunut. No, onneksi ei tapahtunut mitään ja kun polku alkoi kaartua
takaisin kohti alueen keskustaa, olo huojentui. Nykyään sitä ei enää
ilmakuvasta huomaa.
Alueella on myös
1500-luvulta peräisin oleva fransiskaanikirkko, joka edustaa alueen
ainutlaatuista siirtomaavallan ja mayojen historian risteyskohtaa.
Uxmal
Uxmal (Jukatec maya-kielellä
Óoxmáal) on vanha maya-kaupunki
Jukatanin niemimaalla Meksikossa 62 kilometriä etelään Méridan kaupungista. Sinne
pääsee linja-autolla.
Uxmal sijaitsee Puucin
alueella läntisellä Jukatanin niemimaalla, ja sitä pidetään yhtenä alueen
hallitsevan arkkitehtonisen tyylin edustavimmista mayakaupungeista. Se on
nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi yhdessä läheisten Kabahin, Sayilin ja
Labnan raunioiden kanssa.
Kaupunki kehittyi kahdessa
vaiheessa. Ensin se kasvoi maalaiskylästä merkittäväksi poliittiseksi ja
hallinnolliseksi keskukseksi. Sen jälkeen siitä kehittyi Jukatanin niemimaan
lounaisosia hallinneiden kaupunkivaltioiden merkittävin keskus. Ensimmäisessä vaiheessa
kaupunkiin rakennettiin muun muassa erilaisia sadeveden varastointiin
suunniteltuja rakennelmia ja toisessa vaiheessa kaikki merkittävimmistä
rakennelmista.
Uxmalin paikka on kuiva
ruohosavannialue, mutta ympäröivä alue on voimakkaasti metsäinen. Vettä
kerättiin kaupungin sisällä olevilla cenoteilla
tai sadetta keräävillä altailla. Sademäärä ja veden saanti olivat jatkuva
huolenaihe kaupungin asukkaille, jotka usein pyysivät Chacin apua arkkitehtonisessa symboliikassa, hieroglyfeissä ja
ihmisuhreissa. Hieroglyfit paljastavat, että Uxmalin hallitsija otti nimen
"Chac" noin 900-luvulla.
Muinaiset tiet, joita
kutsutaan sakbeiksi, yhdistävät
rakennuksia, ja niitä rakennettiin myös muihin alueen kaupunkeihin, vaikka
mayoilla ei tiettävästi ollut vetojuhtia tai isoja vaunuja kuljetuksiin.
Toisin kuin useimmat muut
esilatinalaisamerikkalaiset kaupungit, Uxmalia ei ole muotoiltu geometrisesti.
Sen tila on järjestetty suhteessa tähtitieteellisiin ilmiöihin, kuten Venuksen
nousuun ja laskuun, ja se on mukautettu alueen topografiaan, joka koostuu
useista kukkuloista. Puuc-arkkitehtuurin
pääominaisuus on rakennusten julkisivujen jakaminen kahteen vaakasuuntaiseen
elementtiin. Näistä alempi on tasainen ja muodostuu huolellisesti kuvioiduista
kiven kappaleista ja oviaukoista. Ylempi taso sitä vastoin on koristeltu
runsaasti symbolisilla aiheilla hyvin plastiseen tyyliin; yksittäiset lohkot
muodostavat eräänlaisen mosaiikin. Oviaukkojen päällä ja ylätason kulmissa on
veistoksia, jotka koostuvat lähes poikkeuksetta Chacin, sadejumalan pään esityksistä.
Uxmalissa on erittäin
hienoja entistettyjä rakennuksia, joissa on näkyvissä veistoksia ja
seinäfriisejä. Uxmalin rakennukset ovat tyypillistä puuc -tyyliä, ja niissä on sileät, matalat seinät, jotka avautuvat
koristeellisiin friiseihin, jotka perustuvat tyypillisten majojen esityksiin.
Näitä edustavat pylväät (jotka edustavat majojen seinissä käytettyjä ruokoja)
ja puolisuunnikkaan muotoiset muodot (jotka edustavat olkikattoja).
Kietoutuneita käärmeitä ja monissa tapauksissa kaksipäisiä käärmeitä käytetään
sateenjumala Chaacin naamioissa.
Rakennukset hyödyntävät
maastoa saadakseen korkeutta ja merkittäviä tilavuuksia, mukaan lukien
viisikerroksinen "Taikurin pyramidi" ja yli 1 200 neliömetrin pinta-alaltaan oleva "Kuvernöörin palatsi" sekä "Nunnaluostari". Nimet ovat espanjalaisten myöhemmin antamia eivätkä tietenkään kerro
rakennusten alkuperäisiä nimiä.
"Kilpikonnatalo".
Uxmalin alueella oli ollut
asutusta jo noin vuonna 800 eKr., mutta varsinainen kaupunki kehittyi vasta
jälkiklassisella kaudella noin 650 – 1000 jKr. Arkeologisten tutkimusten ja
radiohiiliajoituksen perusteella merkittävimmät rakennustyöt tehtiin vuosien
700 – 1000 välillä. Perimätiedon mukaan kaupungin perusti vuonna 751 Tutul Xiu -kansaan kuulunut Ah-Kuy-Tok-Tutul-Xiun johtama
ryhmittymä.
Ainoa arkeologisten
lähteiden perusteella tunnettu Uxmalin hallitsija oli Chan Chak K’ak’nal Ajaw, joka nousi valtaan noin vuonna 890. Hänen
kerrotaan rakennuttaneen kaikki suurimmat rakennukset. Tutkijat eivät ole
yksimielisiä siitä kuinka kauan Uxmalin valtakausi kesti. Eräs mahdollinen syy
oli Chichén Itzán vallan kasvu. Maya-hieroglyfitietojen mukaan Uxmal oli
kuitenkin edelleen miehitettynä ja osallistui Mayapánin poliittiseen yhtymään.
Kun se päättyi, Uxmal, kuten muutkin pohjoisen suuret kaupungit, hylättiin (n.
1450).
Ensimmäisen kuvauksen
Uxmalin raunioista julkaisi Jean-Frédéric Waldeck vuonna 1836. John Lloyd
Stephens ja Frederick Catherwood kävivät siellä vuonna 1841 ja julkaisivat
melko tarkkoja ja yksityiskohtaisia piirustuksia. Frank Blom suoritti
ensimmäisiä kaivauksia vuosina 1929, 1936 ja 1938. José A. Erosa aloitti 1943
Meksikon opetusministeriön alaisuudessa alueen entisöintityöt.
Kabah
Myös Kabah on
mielenkiintoinen kohde. Kabah (myös Kabaah, Kabáh, Kahbah ja Kaba) on maya-arkeologinen
kohde Puucin alueella Länsi-Jukatanissa, Méridan eteläpuolella. Kabah on Puucin
alueen toiseksi suurin raunioalue Uxmalin jälkeen. Paikka sijaitsee noin 140
kilometriä etelään Méridasta. Sinnekin pääsee yleisellä linja-autolla tai
matkanjärjestäjien kyydillä.
Kabah sijaitsee Uxmalin
eteläpuolella, ja se on yhdistetty Uxmaliin 18 kilometriä pitkällä ja viisi
metriä leveällä korotetulla pengertiellä, jonka molemmissa päissä on upeat monumentaaliset
maya-tyyliin suippokärkiset kaaret. Nämä seremonialliset kaaret ovat kuin
elokuvista tuttu ”tähtiportti” muihin maailmoihin.
Nimeä Kabah tai Kabaah
ehdotti ensimmäisenä Estanislao Carrillo vuonna 1846, ja sitä pidetään yleensä
arkaaisena maya-kielen ilmaisuna, joka tarkoittaa "vahvaa kättä". Tämä
on paikan esikolumbialainen nimi, joka mainitaan Chumayelin Chilam Balam -kirjassa. Vaihtoehtoinen
nimi on Kabahaucan eli "kuninkaallinen käärme kädessä", jonka ehdotti
Teoberto Maler.
Alueella oli asutusta
200-luvun puolivälistä eaa. lähtien. Suurin osa nykyään näkyvistä
arkkitehtuurirakennuksista on rakennettu 700-luvun ja 1000-luvun välisenä
aikana. J.E.S. Thompson käytti eräästä rakennelmasta löydettyä ajoitusta ja
ehdotti raunioiden ajoitukseksi vuotta 879 jKr., joka on luultavasti kaupungin
huippukauden ajalta. Toinen paikalta löydetty kaiverrettu vuosiluku on yksi
viimeisimmistä mayaklassiseen tyyliin kaiverretuista, vuodelta 987 jKr.
Kabahin tunnetuin rakennelma
on "Naamioiden palatsi", jonka julkisivua koristavat sadat sadejumala
Chaacin kivinaamiot. Chaacin, sadon suojelijan, korostaminen
johtui alueen veden niukkuudesta. Tässä Jukatanin pohjoisosassa, jossa on
paljon kuivuutta, ei ole cenote
-vesilähdettä, joten mayojen täytyi täällä olla riippuvaisia yksinomaan
sateesta. ”Naamioiden palatsi” tunnetaan myös nimellä Codz Poop, joka tarkoittaa "rullattua mattoa" kivimosaiikkien
kuvion mukaan. Tämä yhden elementtisarjan massiivinen toisto on epätavallista
maya-taiteessa, ja täällä sitä käytetään saamaan ainutlaatuinen vaikutelma.
Alueella on myös useita
muita palatseja, matalia kivirakennuksia ja porraspyramiditemppeleitä. Vaikka
useimmat niistä edustavat puuc
-tyyliä, joissakin näkyy chenes
-elementtejä. Chenes-tyyli on hyvin
samankaltainen kuin puuc-tyyli, mutta
se on peräisin ajalta ennen Puucin alueen mosaiikkijulkisivujen käyttöä. Siinä
oli täysin koristellut julkisivut sekä rakennusten ylä- että alaosissa.
Joitakin oviaukkoja ympäröivät vuori- tai taivaanjumalia edustavat hirviöiden
mosaiikkinaamiot, jotka tunnistivat oviaukot yliluonnollisen maailman
sisäänkäynneiksi. Alueella oli useita veistettyjä paneeleita, ovenpalkkeja ja
ovenpieliä, joista useimmat on siirretty museoihin muualle. Veistokset kuvaavat
enimmäkseen alueen hallitsijoita ja sodankäyntikohtauksia.
Ensimmäisen
yksityiskohtaisen selvityksen raunioista julkaisivat John Lloyd Stephens ja
Frederick Catherwood vuonna 1843.












































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.