Ollantaytambo

© Kalevi Mikkonen 2024

Ollantaytambo (ketsuan kielellä: Ullantaytampu) on kaupunki Perussa Urubamban provinssissa. Se oli inkavaltakunnan pääkaupunki Pachacutin hallituskaudella ennen Machu Picchun rakentamista.

Lewis Spencen 1900-luvun alussa ottama valokuva Ollantaytambosta. (Kuva: Public domain)

Ephraim George Squierin 1860-luvulla tekemiä piirroksia Ollantaytambosta. (Kuvat: Public domain)

Ollantaytambo sijaitsee Andien ylätasangolla n. 2 700 - 2800 metrin korkeudella inkojen Pyhässä laaksossa. Matkaa Cuzcoon on linnuntietä alle 50 km, mutta rautatietä tai maantietä pitkin matka on 72 km.

Artikkelin kirjoittaja Ollantaytambon temppelialueella. (Kuva: Keijo Jaakola)

Pachacuti Inca Yupanqui valloitti noin 1400-luvun puolivälissä Ollantaytambon kaupunki sekä lähialue liitettiin hänen henkilökohtaiseen omaisuuteensa. Hän rakennutti kaupungin uudelleen ylellisillä rakennuksilla ja teetätti laajoja terassi- ja kastelutöitä Urubamban laaksossa. Terasseille ja itse kaupungille rakennettiin myös nerokas vedenjakelujärjestelmä. Kaupunki tarjosi majoitusta inka-aatelille, kun taas terasseja viljelivät yanakunat, inkahallitsijan ja uskonnollisten laitosten työntekijät.  Pachacutin kuoleman jälkeen tila joutui panacan, hänen perheklaaninsa, hallintaan.

Espanjan Perun valloituksen aikana Ollantaytambo toimi väliaikaisena pääkaupunkina Manco Incalle, joka oli alkuperäisen vastarinnan johtaja espanjalaisia valloittajia vastaan. Vuonna 1536 Mascabamban tasangolla, lähellä Ollantaytamboa, Manco Inca voitti espanjalaisen retkikunnan niin sanotussa Ollantaytambon taistelussa estäen heidän etenemisensä korkeilta terasseilta ja aiheuttamalla tulvan tasangolle. Voitostaan ​​huolimatta Manco Inca ei kuitenkaan pitänyt asemaansa kestävänä, joten seuraavana vuonna hän vetäytyi metsäiselle Vilcabamban alueelle, jonne hän perusti uuden inkavaltion. Vuonna 1540 Ollantaytambon alue ja sen alkuperäisväestö määrättiin palkkiona Hernando Pizarrolle.

1800-luvulla Ollantaytambon rakenteet herättivät useiden ulkomaisten tutkimusmatkailijoiden kiinnostuksen. Heidän joukossaan olivat Clements Markham, Ephraim George Squier, Charles Wiener ja Ernst Middendorf, jotka julkaisivat selvityksiä löydöistään. Myös Hiram Bingham III pysähtyi täällä vuonna 1911 matkallaan ylös Urubamba-jokea etsiessään Machu Picchua. Tämän artikkelin kirjoittaja tutustui paikkaan vuonna 1987.

Kuvia Ollantaytambon viljelyterasseista ja kylän keskusaukio sekä asuintaloja. Ollantaytambon viljelyterassit ovat yksi parhaita esimerkkejä inkojen kehittämästä maanviljelytekniikasta. Kaikki on rakennettu suhteessa auringon sijaintiin ja luonnonympäristöön. Alustat luovat erityisen mikroilmaston, joka mahdollistaa erilaisten tuotteiden viljelyn korkeammilla tai alemmilla alueilla. Terassit myös  vakauttavat vuorenrinnettä maanvyörymiltä. (Kuvat: Kalevi Mikkonen)

Esimerkki viljelystä muinaisilla terasseilla, jotka ovat käytössä vielä nykyaikanakin. Kuva on Perun Arequipasta. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Loisteliasta maanjäristykset kestävää kivenkäsittelytaitoa vuorenrinteen yläosan temppelialueella. (Kuvat: Kalevi Mikkonen)

Auringon temppeli vuorenrinteen huipulla. Massiiviset monoliittikivet on tuotu taustalla näkyvästä vasemmanpuoleisen vuorenrinteen kivilouhoksesta joen yli ja sen jälkeen kuljetettu jokilaaksosta korkealle vuorenrinteelle. Se, miten tämä on tapahtunut, on  hämärän peitossa. (Kuvat: Kalevi Mikkonen)

Rekonstruktio temppelin seinästä. Kuva: Public domain.

Vastapäätä Ollantaytamboa on vuori, jonka rinteellä sijaitsivat Pinkuyllunan viljavarastot. (Kuvat: Kalevi Mikkonen)

Huom! Kuvat saa isommiksi klikkaamalla!

 

Sakkaran Serapeum Egyptin Memfisissä

© Kalevi Mikkonen 2024

Sakkaran nekropoliksen Serapeum oli muinainen egyptiläinen hautapaikka Apis-kultin pyhille härille Ala-Egyptin Memfisissä, noin 30 kilometriä lounaaseen nykyisestä Kairosta. Apis-härät olivat pyhiä eläimiä muinaisessa Egyptissä, ja ne yhdistettiin Ptahiin, käsityöläisten luojaan ja suojelijaan. Niiden uskottiin olevan hänen voimansa ja viisautensa ilmentymiä, ja niitä kunnioitettiin faraon ja kansan oraakkeleina ja suojelijoina.

Serapeumin sisäänkäynti. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Apis-härät valittiin laumasta erityisten merkintöjen perusteella, kuten valkoinen kolmio otsassa, joka symboloi jumalallista valoa, selässä oleva korppikotkan siipi, joka edustaa jumalatar Nekhbetiä, ja skarabeus kielen alla, mikä merkitsee uudestisyntymistä. Näiden merkkien uskottiin osoittavan, että Ptah itse valitsi härän ja sillä oli hänen henkensä. Egyptiläiset eivät palvoneet sinänsä eläimiä, vaan niiden edustamaa jumaluutta.

Apis-härän kulkue. Frederik Arthur Bridgmanin piirros vuodelta 1879. Kuva: Public domain.

Auguste Marietten piirros Serapeumin hautaholvi D:stä. Kuva: Public domain.

Auguste Marietten tekemä piirros Serapeumin haudasta G. Kuva: Public domain.

Härkiä pidettiin erityisessä temppelissä Memphisissä, Ptahin kulttikeskuksessa, missä he saivat kuninkaallista kohtelua ja uhreja pyhiinvaeltajilta. Kun ne kuolivat, ne muumioitiin ja haudattiin hautoihin, jotka tunnetaan nimellä Serapeum, jossa heitä palvottiin esirukoilijoina ihmisten ja jumalien välillä. Ainoastaan ​​ yksi härkä kerrallaan valittiin kuolemaansa, muumioitumiseensa ja hautaamiseensa asti, ja sen jälkeen valittiin toinen härkä, jolla oli ominaisuuksia, jotka erottivat sen muista häristä.

Apis-härkien palsamointipöytiä Sakkarasta. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Härkä oli Osiris-Apis, nimi, joka muuntui Egyptin hellenistisellä kaudella kreikkalaiseksi nimeksi Serapis (Σέραπις) ja koptin kielellä nimeksi Userhapi. Hellenistisellä nimellä tunnettu Serapeum on osa Sakkaran hautausmaa-aluetta, johon kuuluu useita muita eläinkatakombeja, erityisesti Apis-emolehmien hautaholvit.

Auguste Marietten tekemä Serapeumin pohjapiirros vuodelta 1851/1874. Kuva: Public domain.

Auguste Marietten pian alueen kaivamisen jälkeen vuonna 1856 tekemä piirros kynttilöillä valaistusta käytävästä. Kuva: Public domain.

Arthur Rhonén tekemä piirros Serapeumin alueesta. Sinne johti sfinksikuja. Kuva: Public domain.

Noin 1 400 vuoden aikana, Egyptin uuden kuningaskunnan 18. dynastian ajasta Ptolemaioksen ajan loppuun n. 30 eKr., Serapeumiin haudattiin vähintään kuutisenkymmentä Apis-härkää. Varhaisimpia hautauksia varten rakennettiin yksittäisiä hautoja. 19. dynastian aikana (1292 eKr.–1189 eKr.) kaivettiin ensimmäinen Serapeum-tunneli, joka puhdistettiin uudelleen vuonna 1982, ja josta löydettiin kasa votiivilaattoja. Lisäksi käytävän seinillä näkyy myös hieraattisia kirjoituksia. Pyhät härät haudattiin aluksi puuarkkuihin. Kun kultin merkitys kasvoi, kaivettiin maanalaisia ​​gallerioita, jotka yhdistivät myöhempiä hautakammioita. Maan yläpuolella päätemppelin koteloa täydennettiin pyhäköillä, työpajoilla, asuinalueilla ja hallintokortteleilla.

Serapeum koostuu pitkästä käytävästä, jossa on useita sivukammioita, joista jokaisessa on massiivinen graniittisarkofagi, joka painaa jopa 80 tonnia. Sarkofagin kansi painaa lisäksi 25 tonnia. Jotkut sarkofagit on kaiverrettu hieroglyfeillä ja reliefeillä, jotka kuvaavat Apis-härkien elämää ja kuolemaa. Sarkofageja siirrettiin vinssien, rullien ja vipujen avulla. Niiden laskemiseksi lopulliseen asentoonsa kammiot täytettiin ensin hiekalla, joka sitten vähitellen poistettiin. Vain neljässä säilyneistä sarkofagista on kaiverruksia. Kirjoitusten laatu vaihtelee. Amasis II:n tekstit olivat kauniisti tehtyjä, kun taas anonyymin sarkofagin tekstit olivat vain karkeasti naarmutettu kiillotetulle pinnalle.

Apis-härän sarkofagi Amasis II ajalta.

Apis-härän sarkofagi Ptolemaiosten ajalta.

Apis-härän sarkofagi, jonka päällä 25 tonnia painava kansi.

Serapeumin holvikäytävä, joka johtaa hautapaikoille. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Muinaisen Egyptin myöhäiskaudella Rooman aikakauden alkuun saakka Serapeumin nykyinen muoto muotoiltiin uudelleen. Se on noin 150 metriä pitkä, kolme metriä leveä ja keskimäärin viisi metriä korkea tunneli. Käytävän molemmilla puolilla on vuorotellen erikoishautoja pyhien härkien hautaamiseen holvikatolla.

Hellenistisellä kaudella makedonialaiset identifioivat Apiksen omaan jumalaansa Zeukseen ja loivat uuden jumaluuden nimeltä Serapis, joka yhdisti molempien näkökohdat. Myös persialaiset kunnioittivat Apis-härkää ja antoivat sen kultin jatkua Egyptin valloittamisen jälkeen. Serapeum oli myös pyhiinvaellus- ja rituaalipaikka, jossa papit ja palvojat suorittivat seremonioita ja uhrasivat jumalallisten härkien kunniaksi.

Serapeum suljettiin roomalaisen kauden alussa, vuoden 30 eKr. jälkeen. Seuraavina vuosisatoina tapahtui laajamittaista ryöstelyä. Monet päällysrakenteista purettiin, hautaholvit murrettiin ja suurin osa muumioituneista Apis-häristä ja niiden ylellisistä hautatavaroista, kuten kultaisista päähineistä, ryöstettiin.

Vuonna 1850 ranskalainen egyptologi Auguste Mariette löysi Serapeumin uudelleen ja kaivoi sitä vuosina 1850 - 1853. Hän löysi kaksi sarkofagia, jossa oli Apis-härän jäänteitä sekä parikymmentä sarkofagia, jotka olivat tyhjiä ja tuhansia esineitä, jotka liittyivät vuosisatojen kulttitoimintaan. Näihin kuuluivat muistostelat, joissa oli päivämäärät, ja jotka liittyivät Apis-härkien elämään ja kuolemaan sekä heidän hautaholviensa rakentamiseen. Nämä tiedot olivat ratkaisevan tärkeitä egyptiläisen kronologian laatimisessa 1800-luvulla. Serapeumissa on tehty uusia kaivauksia vuodesta 2020 alkaen.

  Palenquen maya-kaupunki Meksikossa

© Kalevi Mikkonen 2024 (kaikki valokuvat: Kalevi Mikkonen, jollei toisin mainittu)

Palenque on maya-intiaanien sademetsään rakentama raunioitunut kaupunki ja arkeologisesti merkittävä alue Chiapasin osavaltiossa Meksikossa lähellä Usumacinta-jokea. Kulttuurille ja Meksikon ja Guatemalan alkuperäisasukkaille annettu nimi maya tuli käyttöön jo Kolumbuksen ajalta, kun hän kohtasi neljännellä matkallaan rannikkoseutuja tutkiessaan intiaaneja, jotka kertoivat olevansa kotoisin Maiam -nimisestä maasta.

Alue ei ole parhaiten säilynyt maya-kaupunki tai yhtä suuri kuin esimerkiksi Tikal, mutta useat alueelta tehdyistä arkkitehtonisista ja patsaslöydöistä on luokiteltu hienoimmiksi säilyneiksi esimerkeiksi maya-taiteesta, kuten sen arkkitehtuuri, veistokset ja kaiverrukset. Palenque kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, johon se valittiin vuonna 1987.

Mayakaupungin nimi oli ollut Lakam´ha eli "iso vesi" tai "leveä vesi". Temppeleitä ympäröi sademetsä, jossa on lukuisia lähteitä ja vesiputouksia sekä koskia. Metsässä voi tavata tukaaneja, oselotteja ja meluapinoita. Lakam’ha oli ollut klassisen kauden mayojen B'aakal-kaupunkivaltion pääkaupunki. B'aakal tarkoittaa luuta.

Palenquen varhaishistoriasta on vain vähän tietoja, erityisen heikosti tunnetaan kaupungin historia esiklassiselta kaudelta (n. 1000 eKr. – 250 eKr.). Löydökset tuolta ajalta ovat vähäisiä. Varhaisen klassisen kauden 250–400 ajalta on löydetty keramiikkaa erityisesti alueen länsiosasta. Vaikka tietoja on vähän, vasta vain pieni osa Palenquesta on tutkittu, joten todisteita varhaishistoriasta voi olla vielä löytämättä. Kaupunki oli kuitenkin sen varhaisvaiheissa vielä pieni ja hajanaisesti asutettu.

Palenquen tallennettu historia alkaa varhaisimman mainitun kuninkaan, K'uk' Bahlamin ajalta. Hän tuli valtaan mayojen aikamerkinnän 8.19.15.3.4 1 Kan 2 Kayabin mukaan, eli 10. maaliskuuta vuonna 431 jKr. Sitä seurasi lähes keskeytymätön kuninkaiden peräkkäisyys 800-luvun loppuun asti. Kolmea ensimmäistä varhaista hallitsijaa kuvaavissa kirjoituksissa heidät mainitaan tuntemattomalta Tok Tahn -nimiseltä paikalta tulleina hallitsijoina ennen kuin he muuttivat Lakam'haan/Palenqueen. Palenque alkoi 400-luvulla kehittyä alueelliseksi keskukseksi, mutta 500-luvun lopulla se kärsi pahoin sodassa itäisiä ja koillisia vanhempia kuningaskuntia vastaan.

Ricardo Almendárizin vuonna 1787 piirtämä kuvaus Palenquen seinäreliefistä. Kuva: Public domain.

Palenque, kuten kaikki Maya-kaupunkivaltiot, harjoitti jatkuvaa poliittista ja taloudellista kilpailua naapureidensa kanssa muodostaen liittoutumia, sotien, laajentaen vaikutusvaltaansa mahdollisuuksien mukaan ja supistuen tappion kohdatessa. Se kärsi sarjan varhaisia ​​tappioita voimakkaalta Kaan-valtakunnaln taholta, mikä johti rappeutumisen ja epäjärjestyksen ajanjaksoon. Nämä tappiot tapahtuivat vuonna 599 jKr. kuningatar Yohl Ik'nalin hallinnassa ja vuonna 611 jKr. kuningas Ajen Jol Matin aikana.

Myöhäisellä klassisella kaudella Palenquen kuninkaaksi nousi vuonna 615 nuori K’inich Janaab’ Pakal (Pakal Suuri), joka hallitsi kuolemaansa vuoteen 683 asti. Hän tuli kuninkaaksi 9.9.2.4.8 5 Lamat 1 Mol, eli 26. heinäkuuta 615 jKr. Hän palautti Palenquen tunnetuksi ja rakensi siitä suuren poliittisen ja taloudellisen voimanpesän. Hän hallitsi lähes 68 vuotta, ja hänen pitkän hallituskautensa aikana rakennettiin monet nykyään nähtävät monumentaaliset rakenteet. Tämä Pakalin hallitusaika oli Palenquen kulta-aikaa.

Pakalin rakennuttamasta kaupungin osasta tuli sen keskeisin alue. Hänen poikansa ja seuraajansa jatkoivat alueen rakentamista.

Viimeinen hieroglyfimaininta Palenquesta on vuodelta 799, jolloin kuninkaaksi nousi Wak Kimi Janaahb’ Pakal III. Tuolloin kaupungin merkitys oli jo romahtanut. Virkaanastujaiset tallennettiin vain pieneen astiaan, kun aiemmin niistä oli kirjoitettu kalkkikivisissä tableteissa. Tämän jälkeen paikka alkoi jyrkästi rappeutua, ja se hylättiin joskus ennen 1100-lukua, siis kauan ennen espanjalaisten tuloa.

Teorioiden mukaan muiden maya-kaupunkien tavoin myös Palenquen väestöllinen kuormitus lisääntyi yli alueen kantokyvyn 700-luvulla. Vuoden 800 jälkeen alueelle ei rakennettu uusia seremoniallisia rakennuksia. Maanviljelysväestö eli alueella muutaman sukupolven ajan, mutta sittemmin kaupunkia ympäröivä sademetsä kasvoi umpeen ja peitti alleen rakennukset. Alue oli hyvin harvaan asuttua espanjalaisten saapuessa 1500-luvulla. Palenque on levittäytynyt laajalle alueelle. Arkeologisen alueen 1 780 hehtaarin alalta on löydetty 1 400 rakennusta, joista vain noin kymmenesosaa on tutkittu.

Kun kävin Palenquessa vuonna 1991, raivatun ja kunnostetun alueen reunoillakin näkyi viidakon peitossa olevia portaikkoja ja muita rakennusten osia, joita on sittemmin kaivettu esille. Alueen kaivaukset jatkuvat edelleen ja sademetsän kätköistä löytyy uusia rakennuksia ja arkeologisia löytöjä, erityisesti lidar-tekniikan avulla.

Vielä vuonna 1991 viidakon peitossa ollut rakennus. Tuon jälkeen alueelta on kaivettu esiin monia uusia rakennuksia, jotka tuolloin olivat vielä osittain nurmikumpujen alla tai viidakossa.

Ensimmäisenä eurooppalaisena paikalla vieraili isä Pedro Lorenzo de la Nada vuonna 1567. Paikalliset kutsuivat aluetta tuolloin nimellä Otolum, "tukevien talojen maa". Kääntäessään nimen espanjaksi de la Nada antoi alueelle nimen Palenque, joka suomentuisi "linnoitukseksi". Sittemmin lähelle rakennettu kaupunki Santo Domingo del Palenque sai nimensä muinaisen seremoniallisen pääkaupungin mukaan.

Tiedot alueen raunioista alkoivat hiljalleen levitä, ja ne saivat myös monia tutkimusmatkailijoita kiinnostumaan alueesta. Maya-rauniot ja erityisesti Palenque saivat laajaa huomiota, kun tutkimusmatkailija John Lloyd Stephens ja taiteilija Frederick Catherwood vierailivat siellä 1840 ja julkaisivat alueesta kauniisti kuvitetun teoksen.

K'inich K'an B'alam II ("Chan Bahlam II"). Piirros: Frederick Catherwood.

Palenque on yksi tutkituimmista maya-kohteista. Useat tärkeät löydöt, jotka koskevat mayaglyfi- tekstien tulkintaa, ja jotka perustuvat siellä löydettyihin lukuisiin kaiverrettuihin kirjoituksiin, ovat paljastaneet paljon tietoa alueen historiasta sekä paremman ymmärryksen maya-kulttuurista yleensä.

Meksiko on 1920-luvulta lähtien tutkinut Palenqueta melkein jatkuvasti. Kuuluisinta meksikolaista retkikuntaa veti Alberto Ruz Lhuillier, joka johti kaivauksia 1949–1958. Hänen ryhmänsä kaivoi neljän vuoden ajan läpi kivikasan, joka oli ”Piirtokirjoitusten temppelin” sisällä olevan pyramidin portaikossa. He läpäisivät sen 15. kesäkuuta 1952 ja löysivät koskemattoman haudan. Vaikka tutkijat eivät vielä tunnistaneet sitä kuninkaan haudaksi, myöhemmin todistettiin, että Ruz Lhuillier ja kumppanit löysivät K’inich Janaab’ Pakalin leposijan. Ruz Lhuillierien hauta on myös Palenquessa. Jokin aika sitten löydettiin Pakalin haudan alta kivin vuorattu vesitunneli. On oletettu, että kerran vedellä täytetty tunneli on saatettu rakentaa kuljettamaan Pakalin henkeä alamaailmaan.

Valitettavasti Pakalin hauta ei ole enää vierailijoiden käytettävissä, vaikka museossa on haudasta tehty upea rekonstruktio. Kun itse kävin paikalla vuonna 1991, pääsy pyramidin sisällä olevaan hautapaikkaan oli vielä sallittu. Syvällä pyramidin alaosassa olevaan hautapaikkaan menivät jyrkät, hieman niljakkaat portaat ja sisällä oli kuuma kuin saunassa.

Silloin vuonna 1991 Palenquessa kuvattiin ranskalais-kanadalais-meksikolaista TV-sarjaa Tarzanista. Palenquen viidakko sai toimia Afrikkana. Tarzania esitti Wolf Larson -niminen heppu ja Janea Lydie Denier -niminen ranskalaisneitonen. Kuvausryhmä ja näyttelijät asuivat samassa Hotel Mision Palenquessa kuin minäkin. Pitkähiuksinen blondi Tarzan kuulemma viihtyi usein hotellin baarissa nauttien virvokkeita. Televisiosarjaa esitettiin vuosina 1991–1994. Tässä versiossa Tarzan esitettiin vaaleana ympäristönsuojelijana, ja Jane muuttui ranskalaiseksi ekologiksi. Myös Suomen televisiossa sarja nähtiin 1990-luvulla.

Palenquessa sattui myös mielenkiintoinen valoilmiö, kun iltasella ihmettelin hotellihuoneessani, kun ulkona yhtäkkiä tapahtui kirkkaita valonväläyksiä. Menin ulos katsomaan, ja koko taivas oli valtavien ja kirkkaiden salamojen valaisema. Mitään ääntä ei kuulunut eikä vettä satanut. Ilmiö oli suorastaan aavemainen. Kyseessä olivat ns. elosalamat tai kalevantulet suomalaisittain, jotka välähtivät sen verran kaukana, että mitään ääntä ei kuulunut. Elosalamat tarkoittavat näkyviä salamaniskuja, jotka tapahtuvat niin kaukana, että ne eivät kuulu. Salamanisku kuuluu enimmillään noin 15 km:n päästä, joten elosalamat ovat tätä kauempana. Salamaniskut näkyvät myös valonkajastuksena pilvissä. En ole koskaan sitä ennen tai sen jälkeen nähnyt noin huikeaa valoshowta!

Piirtokirjoitusten temppeli

Ylätasanteen seinäkirjoitus.

Portaikko ylätasanteelta hautakammioon. Kuva: Public domain.

Hautakammion portaikon peittävä laatta. Vasemmalta kaivettiin portaikko esiin.

Pakal Suuren hautakammio ja sen päällä oleva kivilaatta, jossa on Pakalin kuva ja piirtokirjoituksia.

Sarkofagin kivipaaden kaiverrus: Piirros: Meksikon Antropologinen museo/Merle Greene Robertson.

Haudan sijainti on merkittävä, koska kuningas Pakal on haudattu maanalaiseen kammioon suoraan pyramidin alapuolelle - ja siksi se on yhteydessä "maalliseen" valtakuntaan. Tällä tavalla Pakal asuu sekä elävien että kuolleiden maailmassa. Yhdestä kivestä kaiverretun sarkofagin kannessa (veistos arkku, joka on sijoitettu maan päälle), on kuva kuninkaasta ripustettuna alamaailman leukojen päälle. Kannessa, kuten haudassaan, Pakal on sijoitettu välitilaan, taivaiden - jota symboloivat hänen yläpuolellaan oleva maailmanpuu ja lintu - ja Xibalban, maya-alamaailman, väliin. Pakalin jäänteiden lisäksi sarkofagin sisältä löydettiin arvokkaita materiaaleja, kuten jadea, simpukoita, helmiä ja obsidiaaneja. Jotkut arkeologit, tutkittuaan luurangon hampaita, katsovat kuitenkin, että haudassa on Pakalia 40 vuotta nuoremman miehen jäännökset – tämä muistuttaa siitä, että maya-arkeologia on edelleen dynaaminen tutkimusalue.

Kirjoittaja hautakammiossa.

Pakalin hautakammion rekonstruktio Meksikon Antropologisessa museossa.

Pakalin vihreästä jade-kivestä tehty kuolinnaamio museossa.

Palatsi

Palatsi on Palenquen suurin rakennuskompleksi, joka on kooltaan 97 metriä x 73 metriä. Palatsissa oli lukuisia suuria kylpypaikkoja ja saunoja, johon toimitettiin vettä monimutkaisen vesijärjestelmän avulla. Suurista kivipaloista rakennettu akvedukti, jossa on kolme metriä korkea holvi, ohjasi Otulum-joen virtaamaan pääaukion alle.

Palatsin käymälä.

"Rullaluistelija".

Kalenterikivi.

Palenquen suuri akvedukti, jonka avulla palatsiin ja muualle kaupunkiin toimitettiin makeaa vettä joesta.

Muita rakennuksia

Usean temppelin kokonaisuus. Oikealla Ristin temppeli, takana Lehtimäisen  ristin temppeli ja oikealla Auringon temppeli. Tuolloin vielä ne eivät olleet kokonaan esille kaivettuja.

Auringon temppeli. Taustalla palatsi.

Auringon temppeli (oik.) toiselta puolen.

Ristin temppeli.

Ristin temppeli sivulta.

Lehtimäisen ristin temppeli.

Maalattu seinäreliefi temppelistä XIV.

Kreivin temppeli

Kreivin temppeli ja sen vierellä kolme pohjoisryhmän temppeliä.

Pääkallotemppeli.

Yhdessä pylväässä on pääkallon kuva.

Yleiskuvia Palenquesta