Tunisian nähtävyyksiä: Karthago ja El Jemin roomalainen amfiteatteri

© Kalevi Mikkonen 2026

Vuonna 1994 kävin tutustumassa Tunisian nähtävyyksiin. Muinaisen maailman yksi merkittävimmistä kohteista oli Karthago, joka sijaitsi nykyisen Tunisian pääkaupungin Tunisin alueella. Karthago oli vuosisatojen ajan Välimeren suurin ja vaurain kauppamahti. Välimeren tärkeimmät kauppareitit kulkivat Karthagon editse, ja kaupungista kehittyi yksi antiikin ajan tärkeimmistä suurkaupungeista, jossa asui noin neljännesmiljoona ihmistä. Arkeologisissa kaivauksissa on selvinnyt, että Karthagon kaupunki kattoi jo vuonna 700 eKr. 60 hehtaarin alueen. Foinikialaiset olivat merenkävijäkansa, joka perusti noin 1000-luvulta eKr. alkaen satoja kauppasiirtokuntia pitkin Välimeren rannikkoa. Niihin asettui kauppiaita ja käsityöläisiä, mutta kauppa-asemat eivät yleensä kasvaneet kovin suuriksi.

Karthagon alue laajimmillaan. Kuva: Public domain.

Karthago, lat. Carthāgō; puuniksi Qart-Ḥadašt ("uusi kaupunki") oli historiallinen kaupunki Pohjois-Afrikassa nykyisessä Tunisiassa. Karthagon perustivat Tyroksen kaupungista tulleet foinikialaiset perimätiedon mukaan 800-luvulla eKr. Kaupankäynnin ansiosta Karthagosta tuli 500-luvulla eKr. läntisen Välimeren alueen suurvalta, jolla oli laaja imperiumi siirtokuntineen. Kaupunki lähetti joka vuosi suuren lähetystön Tyrokseen luovuttamaan kymmenesosan kukoistavan siirtokunnan tuloista Tyroksen suojelusjumalan Melkartin suurelle temppelille aina siihen asti kun Babylonian kuningas Nebukadressar II valloitti Tyroksen vuonna 575 eKr. Sen jälkeen Karthagon kaupungista tuli johtava kauppakeskus. Niinpä se oli 300-luvulla eKr. maailman rikkain kaupunki. Karthago kävi useita sotia kilpailevia Välimeren valtioita vastaan. Valtakunnan sotapäälliköistä tunnetuimpia olivat Hannibal, Hamilkar Barka ja Hasdrubal. Karthagolaisten nimet oli yleensä johdettu jonkin jumaluuden nimestä, kuten Baalin, Astarten tai Melqartin. Yleisimmät nimet olivat hyvin yleisiä: esimerkiksi Hannibal-nimisiä miehiä kirjoituksissa mainitaan kolmisen sataa. Karthagolaisten sukuarkistoja ei ole säilynyt, joten heidän sukulaissuhteitaan ei juurikaan tunneta.

Ranskalaisen kuvanveistäjän Sébastien Slodtzin (1655–1726) tekemä Hannibal Barkan patsas Louvren museossa. Kuva: Public domain.

Voimistuva Rooman valtakunta ja Karthago kilpailivat Välimeren alueen kauppareittien hallinnasta, mikä johti sotiin näiden välillä. Roomalaiset löivät Karthagon valtakunnan puunilaissodissa, jotka alkoivat 264 eKr., ja Karthago tuhottiin 146 eKr. kolmannen puunilaissodan jälkeen. Toisen puunilaissodan kuuluisin nimi jälkipolville on Hannibal Barka (247–183 eKr.). Hän kokosi 60 000 miehen armeijan, jossa oli mukana norsujakin, ja ylitti Alpit hyökätäkseen roomalaisten kimppuun näiden omalla maalla. Hannibalin joukot tuhosivat Pohjois-Italiaa 16 vuotta ja voittivat monia verisiä taisteluja. Roomaa hän ei kuitenkaan koskaan valloittanut. Hannibalin ollessa Italiassa roomalaiset hyökkäsivät Karthagon kaupunkeihin Pohjois-Afrikassa. Hannibalin armeija kutsuttiin kotiin taistelemaan roomalaisia vastaan, ja Hannibal koki ensimmäisen suuren tappionsa ratkaisevassa Zaman taistelussa. Lopulta Hannibal joutui seitsemän vuoden jälkeen vapaaehtoiseen maanpakoon Karthagosta. Viimeisinä sanoinaan Hannibalin kerrotaan todenneen: "Tahdon vapauttaa roomalaiset pelosta, koska he eivät salli vanhan miehen kuolla rauhassa." Hannibalin kukistaja oli Publius Cornelius Scipio Africanus (236–183 eKr.), roomalainen valtiomies ja sotapäällikkö. Tästä voitosta hän sai lisänimen Africanus. Kolmatta puunilaissotaa edelsi roomalaissenaattori Marcus Porcius Caton (234–149 eKr.) vihapuheet, joissa hän puheidensa lopussa väitetysti sanoi kuuluisan lauseensa: ”Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava (Ceterum censeo Carthaginem esse delendam).”

Zaman taistelu. Cornelis Cortin piirros vuodelta 1567. Kuva: Public domain.

Puunilaissotien jälkeen Karthagosta tuli osa Rooman valtakuntaa. Rooman senaatti antoi määräyksen perustaa Karthagon paikalle siirtokunta 122 eKr., mutta tämä pyrkimys ei vielä ollut menestyksekäs. Myöhemmin Julius Caesar asutti paikalle maattomia Rooman kansalaisia, ja 29 eKr. Augustus perusti sinne African provinssin hallintokeskuksen. Sen jälkeen paikka vaurastui nopeasti. 200-luvun lopulla kaupunki sai piispanistuimen, ja sen merkkihenkilöihin lukeutuivat kirkkoisät Tertullianus ja Cyprianus. Seuraavan vuosituhannen aikana kaupunkia hallitsivat vandaalit, Bysantti ja arabit, ja lopulta se jäi nykyisen Tunisin kaupungin alle.

Foinikialaisten pääjumala Baalilla oli monta ilmentymää, joista karthagolaiset palvoivat etenkin Baal Hammonia mutta myös Baal Iddiriä, Baal Marqodia, Baal Ozia, Baal Qarnemia, Baal Saponia ja Baal Šamimia. Tyroksen suojelijajumala Melqart oli tärkeä jumala myös Karthagossa. Kaupungin pääjumala myöhempinä vuosisatoina oli jumalatar Tanit. Muita tärkeitä jumaluuksia olivat Ešmun, Rešef ja Šadrap. Ei-foinikialaisista jumalista Karthagosta tunnetaan kreikkalaiset Demeter ja Kore. Myös egyptiläisellä Isiksellä oli Karthagossa temppelinsä. Karthagossa uhrattiin lapsia jumalille 600-luvulle eKr. asti. Byrsasta kilometri etelään sijaitsi tofet-nimellä nykyisin tunnettu pyhä alue, jonne sijoitettiin polttohaudattujen pikkulasten hautoja. Arkeologit ovat kaivaneet sieltä lähes 6 000 neliömetrin suuruisen kalmiston, josta on löydetty monia pikkulasten luita ja tuhkaa sisältäviä uurnia. Hautausmaata on käytetty vuosina 700–100 eKr., ja pelkästään vuosina 400–200 eKr. paikalle on haudattu 20 000 pienten lasten uurnaa. Uhrauksista on käyty akateemista keskustelua, mutta nykyarkeologien mielestä uhrauskäytäntö on ollut olemassa. Myös muun muassa jo kreikkalais-roomalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen (n. 90–30 eKr.) kuvaili teoksissaan tällaisia lapsiuhreja.

Unesco liitti Karthagon arkeologisen kohteen maailmanperintökohteiden luetteloonsa vuonna 1979.

Kuvia Karthagon alueelta, jossa on enimmäkseen roomalaisaikaisia raunioita. Kaivauksissa on kuitenkin löytynyt myös puunilaisten hautausmaan hautoja (ylimmät kolme kuvaa). Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Roomalaisajan mosaiikkeja Soussen arkeologisesta museosta. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Pääkaupunki Tunisin Bardo-museon kuvia. Ylinnä Odysseus-mosaiikki ja muita roomalaisia mosaiikkeja ja patsaita, alinna puunilaisen haudan löytöjä. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Roomalainen amfiteatteri

Yksi kohde, jossa ehdottomasti piti käydä, oli El Jemin roomalainen amfiteatteri, joka myös kuuluu Unescon maailmanperintölistaan. Hotelli, jossa asuin, sijaitsi Soussen kaupungissa ja kyselin hotellilla, miten sinne pääsisi helpoiten. Virkailija suositteli sinne menoa junalla, joka kulki jotensakin säännöllisesti El Jemin ohi. Niinpä sitten matkustin junalla sinne ja jo El Jemin asemalta näkyi valtava amfiteatteri. Asemalta oli lyhyehkö kävelymatka paikan päälle, jossa vietin kaikessa rauhassa aikaa tutustumalla kohteeseen perusteellisesti.

El Jem (El Djem) on kaupunki Tunisian itäosassa Mahdian kuvernoraatissa. Kaupungin väkiluku on 18 000 (vuonna 2004). Kaupunki sijaitsee laajojen oliivipuuviljelmien keskellä. El Jem on Rooman valtakunnan aikaan ollut nimeltään Thysdrus ja se on ollut yksi pohjoisen Afrikan tärkeimpiä kaupunkeja. Tällaisen kuvitteleminen on melko mahdotonta pienen kaupungin katuja kulkiessa.

El Jemin paikalla oli siis roomalainen Thysdruksen kaupunki. Roomalainen Afrikka oli silloin vähemmän kuiva kuin nykyinen Tunisia, ja Thysdrus ja sitä ympäröivät Byzacenan maat olivat tärkeä oliiviöljyn tuotannon ja viennin keskus. Sen merkitys oli suurin Severanus-dynastian aikana 200-luvun lopulla ja 300-luvun alussa. Lucius Septimius Severus (145–211 jKr.) oli kotoisin roomalaisesta Afrikasta ja antoi sille paljon keisarillista suosiota. Hän nosti Thysdruksen kunnan asemaan (latinaksi: municipium).

Kaupunkia lähestyttäessä erottuu jo kauas sitä hallitseva roomalainen amfiteatteri, joka rakennettiin vuosien 230–238 jKr. Se valmistui pääosin keisari Gaius Julius Verus Maximinus "Thrax":n ( 173–238 jKr.) aikana. Tällöin Afrikan prokonsulina oli Marcus Antonius Gordianus Sempronianus Romanus (158–238 jKr.) (myöhempi lyhytaikainen keisari Gordianus I), joka lienee ollut amfiteatterin rakennuttaja. Se oli Rooman valtakunnan tiettävästi kuudenneksi (joidenkin mukaan kolmanneksi) suurin amfiteatteri. Siellä oli 30 000 – 35 000 istumapaikkaa ja se rakennettiin 200-luvulla. Nykyään jäljellä olevista amfiteattereista sitä suurempi on vain Rooman Colosseum. El Jemin amfiteatteri on nykyään sekin Unescon maailmanperintökohde.

El Jemin amfiteatteri. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Amfiteatteri on kaikkea mitä voi roomalaisesta amfiteatterista mielessään kuvitella. Valtava ja erittäin hyvin säilynyt rakennelma, jossa sai olla miltei yksinään ilman suuria väkijoukkoja päinvastoin kuin Rooman Colosseumilla, seurana vain auringon paahtama kivi ja näkymä antiikin roomalaisten elämään sekä ympärillä lentäviä haukkoja. Oli suorastaan levollista vain istahtaa lehtereillä ja nauttia näkymästä. Tällä paikalla kuvattiin Gladiaattori -elokuvan amfiteatterikohtauksia.

Amfiteatteri on tehty jättimäisistä kivistä ilman laastia tai betonia. Tämä tekee siitä vaikuttavan, sillä siinä on kolme eri kerrosta ja maanalainen tunnelijärjestelmä, jossa gladiaattoreita, eläimiä ja rikollisia on säilytetty niiden käytön aikana. Sadat kaaret ovat edelleen lukittuina toisiinsa painovoiman ja niitä paikallaan pitävän heikon puristuksen avulla.  Rakennuksen toinen puoli on edelleen pitkälti ehjä, kun taas toisella puolella katsomot on rekonstruoitu, mutta vanhempi ulkokehärakenne puuttuu.  Suuri osa ulkoseinästä on kuitenkin ehjä. Lähin louhos, josta kiviä on louhittu, sijaitsi yli 30 kilometrin päässä, mikä teki rakentamisesta entistä vaikeampaa.

Roomalaisen amfiteatterin kuvia ja alinna yksi haukoista, joita siellä oli useita. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Thysdrusissa oli ennen tätä suurta amfiteatteria myös kaksi pienempää, joiden jäänteitä on löydetty. Vierailin myös El Jemin arkeologisessa museossa, jossa on esillä monia kokonaisia ​​roomalaisia ​​mosaiikkeja ympäröivistä huviloista. Nämä ovat maailman hienoimpin kuuluvia mosaiikkeja.

Roomalainen mosaiikki El Jemin museossa. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pienen amfiteatterin jäännöksiä. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kun olin alueella aikani kierrellyt, lähdin takaisin juna-asemalle. Minulla ei ollut mitään tietoa, milloin seuraava juna saapuisi asemalle, joten päätin käyttää paikallisten asukkaiden suosimaa ns. louage -taksia eli suomeksi kimppataksia. Noin kuuden hengen takseja olikin asemalla pari kappaletta. Menin yhden luo ja kysyin, että mikä niistä lähtisi Sousseen. Asia selvisi ja astuin taksiin, jossa jo istui kuljettajan lisäksi neljä arabimiestä. Kohteliaana miehenä sanoin tietysti miehille bonjour, ja yksi toisensa jälkeen he vastasivat tervehdykseen samalla sanalla. Tunisiassa, joka on entinen Ranskan siirtomaa, puhutaan ja ymmärretään ranskan kieltä. Sitten lähdettiin matkaan ja huomasin, että miehet eivät puhuneet toisilleen sanaakaan koko matkan aikana. Joku poistui matkan varrella ja toinen tuli tilalle. Tulijat eivät tervehtineet ketään. Lopulta tultiin Sousseen ja kyselin, että mikä oli minun osuuteni matkan hinnasta. Eräs ystävällinen nuorempi mies opasti maksamaan oikean hinnan. Olisin itse tarjonnut hieman liikaa, mutta mies sanoi, että vähempi riittää. Pienet ystävälliset eleet aina kannattaa.