Muumion paluu - muinaisegyptiläiset aiheet elokuvissa

© Kalevi Mikkonen 2019

Vuonna 1922 englantilainen arkeologi Howard Carter löysi Luxorin länsirannalta Kuninkaiden laaksosta lähes ryöstämättömän kuningas Tutankhamenin haudan. Löytö oli kansainvälinen sensaatio, jonka vaikutuksesta egyptomania ja erityisesti tutmania levisivät kulovalkean tavoin silloiseen maailmaan. Egyptomania ilmeni lukuisilla elämänaloilla aina tanssisalonkien cakewalk-tanssista, naisten muotivaatteista ja koruista arkkitehtuuriin asti.

Howard Carter. (Kuva: Public domain.)

Vuonna 1923 Carterin kaivaukset rahoittanut ja hänen kanssaan ensimmäisenä hautaan tunkeutunut 56-vuotias lordi Carnarvon kuoli äkillisesti kairolaisessa hotellissa ilmeisesti hyttysen piston jälkiseurauksena tulleen tulehduksen aiheuttamaan kuumeeseen. Pian tämän jälkeen alkoivat puheet faraon kirouksesta, joka olisi aiheuttanut Carnarvonin kuoleman. Kirjailija Sir Arthur Conan Doyle vielä lisäsi vettä myllyyn levittämällä tarinaa pappien faraon suojelemiseksi luomasta pahasta hengestä, joka oli voinut aiheuttaa Carnarvonin kuoleman. Omituiset sattumat vielä lisäsivät mystisyyttä, sillä samaan aikaan kuin Carnarvon kuoli, Kairon valot sammuivat sähkökatkoksen takia ja hänen Englannissa olevan koiransa kerrottiin kuolleen samalla hetkellä kuin isäntänsä. Seuraavien vuosien aikana useat haudan avaamisen kanssa tekemisissä olevat henkilöt kuolivat yllättäen, mikä piti tarinaa elossa. Itse Howard Carter, joka ensimmäisenä tunkeutui Tutankhamenin hautaan, eli ihan normaalipituisen elämän ja kuoli vasta vuonna 1939 64-vuotiaana. Todellisuudessa haudassa ei ollut mitään kirjoitettua kirousta.

Myös elokuvateollisuus tarttui faraon kirous -aiheeseen vuonna 1932, jolloin sai ensi-iltansa Universal Studios -yhtiön kauhuelokuvien klassikko nimeltään Muumio (The Mummy, USA 1932, 73m). Tämä Karl Freundin ohjaama ja kauhuelokuvien tähden Boris Karloffin tähdittämä mustavalkoinen äänielokuva kertoi tarinan, jossa arkeologien esiinkaivama aikoinaan elävältä haudattu Im-Ho-Tep -niminen muumio (Karloff näytteli muumiota) herätettiin vahingossa loitsun avulla henkiin. Muumio pyrki herättämään henkiin myös muinaisen rakastettunsa, jonka kuolema oli alunperin aiheuttanut hänen kurjan kohtalonsa. Muumio kuitenkin iski silmänsä erään diplomaatin nuubialais-englantilaiseen tyttäreen, joka erehdyttävästi muistutti muumion muinaista rakastettua. Nykyisin kulttielokuvan maineen saavuttanut Muumio sai vaikutteensa Tutankhamenin hautalöydöstä ja sen tapahtumat myös sijoitettiin Egyptiin. Helen Grosvenorin ja muinaisen prinsessan osia näytteli Zita Johann. Tämä suuren suosion saanut kirousteema on sittemmin poikinut lukuisia kauhuelokuvia aina nykypäiviin saakka.

Muumio -elokuvan mainosjuliste. (Kuva: Public domain)

Muumiota näytteli englantilainen kauhuelokuvien tähti Boris Karloff (oikealta nimeltään William Henry Pratt). (Kuva: Public domain)

Mainoskuva Muumio -elokuvasta. (Kuva: Public domain)

Mainoskuva Muumio-elokuvasta. Kuvassa Karloff ja Johann. (Kuva: Public domain)

Rovaniemeläisen elokuvateatteriin Kino Inariin liittyy Boris Karloffiin liittyvä hupaisa anekdootti. Vielä 1970-luvun alussakin elokuvateatteri Kino Inarissa työskenteli vahtimestari, jonka ei koskaan nähty hymyilevän, mutta joka muistutti hyvin paljon Karloffia. Niinpä pojat antoivat tälle kivikasvoiselle ja ilmeettömälle henkilölle, jonka oikeaa nimeä en tässä paljasta, lempinimen Boris. Toisinaan häntä kutsuttiin myös “muumioksi”! Ehtipä tämä Boris vuosien varrella repiä elokuvalipun kannan monta kertaa myös minun ostamastani lipusta.

Freundin Muumio ei kuitenkaan ollut ensimmäinen muinaisegyptiläistä aihetta käsittelevä elokuva. Toinen muinaiseen Egyptiin liittyvä suosittu aihe on kuningatar Kleopatra. Kaikkein ensimmäinen muinaiseen Egyptiin ja Kleopatraan ja Marcus Antoniukseen liittyvä elokuva oli mykkä lyhyt filmi Antony and Cleopatra (USA 1908, 10m). Elokuvan pääosissa olivat Maurice Costello ja Florence Lawrence. Jo vuonna 1912 tehtiin Charles L. Gaskillin ohjaama täyspitkä mykkäelokuva Cleopatra (USA, 88m). Tätä elokuvaa mainostettiin aikoinaan “maailman kauneimmaksi koskaan tehdyksi elokuvaksi”. Pääosaa esitti elokuvan tuottaja itse eli Helen Gardner. Elokuvan täydellinen restauroitu ja uudella musiikilla tehty Turner Classic Movies -versio tuli esitettäväksi vuonna 2000. 

(Kuva: Public domain)

Ensimmäinen Euroopassa tehty muinaiseen Egyptiin liittyvä elokuva oli italiainen versio samasta aiheesta. Enrico Guazzonin ohjaama elokuva Marcantonio e Cleopatra (Italia 1913) valmistui vuonna 1913. Mykkäelokuvan pääosissa olivat Amleto Novelli ja Gianna Terribili-Gonzales. Seuraava Cleopatra (USA 1917, 125m) tuli teattereihin vuonna 1917. Mykkäelokuvan ohjasi J. Gordon Edwards. Nimiosaa esitti Theda Bara. Elokuvasta ei ole säilynyt kuin katkelmia. Kleopatra-aihe on ollut sen jälkeenkin suosittu elokuvantekijöiden joukossa, kuten tästäkin artikkelista selviää.

Ensimmäisen eurooppalaisen Kleopatra-elokuvan englanninkielinen mainos Popular Electricity Magazinessa vuonna 1913. 

(Kuva: Public domain)

Theda Bara esitti Kleopatraa vuonna 1917. Elokuvan täyttä kopiota ei ole tiettävästi löydetty. (Kuva: Public domain)

Cecil B. DeMille ohjasi vuonna 1923 mykkäelokuvan Kymmenen käskyä (The Ten Commandments, USA 1923, 136m), joka kertoi raamatullisen tarinan Mooseksesta ja israelilaisista, jotka Mooses johdatti pois Egyptistä. Elokuvan massiiviset joukkokohtaukset ja silloisen tuoreen egyptologisen tietämyksen mukaiset obeliskin pystytykset ja muut yksityiskohdat avasivat suurelle yleisölle aivan uudenlaisen kuvan muinaisen Egyptin historiaan. Elokuvan pääosassa olivat Theodore Roberts (Mooses), Charles De Roche (Ramesses), Estelle Taylor (Miriam, Mooseksen sisar) ja Julia Faye (Nefertari). 

Vuoden 1923 Kymmenen käskyä -elokuvan mainosjuliste. (Kuva: Public domain)

DeMille teki elokuvasta vuonna 1956 myös hänen viimeiseksi elokuvakseen jääneen lähes nelituntisen uuden värispektaakkelin Kymmenen käskyä (The Ten Commandments, USA 1956, 220m), jossa pääosissa näyttelivät Charlton Heston (Mooses), Yul Brunner (Ramesses) ja Anne Baxter (Nefertari). Elokuvaa mainostettiin aikoinaan elokuvateollisuuden historian mahtavimpana tapauksena! Osa näyttelijöistä  ja kuvaustiimistä oli ollut mukana jo vuoden 1923 versiossa. DeMille teki myös Oscar-palkinnon saaneen version egyptiläisen kuningattaren Kleopatran elämänvaiheista (Cleopatra, USA 1934, 100m) ja hänen suhteistaan Julius Caesariin ja Marcus Antoniukseen. Elokuvan pääosissa olivat Claudette Colbert (Kleopatra), Warren William (Julius Caesar) ja Henry Wilcoxon (Marcus Antonius).

Claudette Colbert Kleopatrana vuoden 1934 versiossa. (Kuva: Public domain)

Kauhuelokuvan egyptiläinen muumio palasi valkokankaalle vuonna 1940, jolloin esitettiin Christy Cabannen ohjaama mustavalkoinen Muumion käsi (The Mummy’s Hand, USA 1940, 66m). Elokuva kertoi ryhmästä arkeologeja, jotka etsivät erään prinsessan kadonnutta hautaa. Hautaa vartioi kuitenkin, kuinka ollakaan, elävä muumio. Tätä elokuvaa seurasi sitten kolmen elokuvan trilogi, jonka aloitti Harold Youngin Muumion hauta (The Mummy’s Tomb, USA 1942, 71m). Seuraavaksi ilmestyi Reginald Leborgin ohjaama Muumion haamu (The Mummy’s Ghost, USA 1944, 61m) ja lopuksi Leslie Goodwinsin ohjaama Muumion kirous (The Mummy’s Curse, USA 1944, 62m). Pääosaa, eli muumio Kharista, näissä mustavalkoisissa elokuvissa Tom Tyler ensimmäisessä ja Lon Chaney jr. kolmessa seuraavassa. Toisen maailmansodan aikana ilmestyi myös ensimmäinen brittiläinen muinaisegyptiläiseen aihepiiriin liittyvä elokuva, sillä Herbert Wynnen ohjaama musiikkikomedia Taikayö (A Night of Magic, Iso-Britannia 1941, 56m) kertoi tarinan, jossa mies sai haltuunsa 3000 vuoden ikäisen muumion, joka osoittautui kauniiksi egyptiläiseksi prinsessaksi.

Toisen maailmansodan jälkeen sekä muinaista Egyptiä käsittelevät historialliset elokuvat että nykyaikaan sijoitetut arkeologielokuvat olivat varsin suosittua ajanvietettä. Gabriel Pascal avasi pelin ohjaamallaan elokuvalla Caesar ja Kleopatra (Caesar and Cleopatra, Iso-Britannia 1946, 138m). George Bernard Shawn näytelmään perustuvan historiallisen elokuvan pääosissa näyttelivät Claude Rains (Julius Caesar), Vivian Leigh (Kleopatra) ja Stewart Granger (Apollodoros). Vaikka näyttelijät saivatkin suorituksistaan hyvät arvostelut, itse filmiä pidettiin liian pitkänä ja pitkästyttävänä. Tästä Shawn tekstiin perustuvasta elokuvasta tehtiin paremmat arvostelut saanut uusintaversio (Caesar and Cleopatra, Iso-Britannia 1976, 90m), jonka ohjasi James Cellan Jones. Pääosissa näyttelivät tällä kertaa Alec Guinness (Caesar) ja Geneviève Bujold (Kleopatra).

Kleopatra-aihe kiinnosti uudelleen myös amerikkalaisia elokuvantekijöitä, sillä DeMillen Kleopatrasta oli kulunut jo liikaa aikaa. William Castle ohjasi historiallisen draaman Niilin käärme (Serpent of the Nile, USA 1953, 81m), jossa käsitellään Kleopatran ja Marcus Antoniuksen traagista rakkautta, tosin tahattoman koomisesti. Pääosissa Rhonda Fleming (Kleopatra) ja Raymond Burr (Marcus Antonius). Fernando Cerchio puolestaan ohjasi historiallisen draaman Kleopatran tytär (Cleopatra’s Daughter, italiaksi: Il sepolcro dei re, Italia-Ranska 1960, 109m), joka käsitteli egyptiläisen hovin juonitteluja. Pääosissa esiintyivät Debra Paget, Ettore Manni, Robert Alda ja Erno Crisa.

Vuoden 1963 spektaakkelin mainosjuliste. (Kuva: Public domain)

Varsinainen spektaakkeli oli kuitenkin Joseph L. Mankiewiczin ohjaama mammuttimainen, neljä tuntia ja kolme minuuttia kestävä Kleopatra (Cleopatra, USA 1963, 248m). Ohjaajan versio oli vieläpä kuusituntinen! Pääosan esittäjien Elizabeth Taylorin (Kleopatra) ja Richard Burtonin (Marcus Antonius) elokuvan teon aikana säihkynyt romanssi keräsi varmasti vähintään yhtä paljon huomiota kuin itse elokuva. Toista miespääosaa (Julius Caesar) esitti Rex Harrison, joka on sittemmin lainannut äänensä Gizan suurelle sfinksille pyramidien luona turisteille esitettävässä sound & light -showssa. Yltäkylläisissä väreissä loistava ja huikeilla yksityiskohdilla paistatteleva neljän Oscarin elokuva oli aikoinaan maailman kallein elokuva, joka miltei romahdutti tuottajayhtiö 20^th Century Foxin talouden. Elokuva tuotti kyllä 57,7 miljoonaa dollaria, mutta tuotantokustannukset olivat 44 miljoonaa dollaria. Fox pääsi voitolle ainoastaan myymällä elokuvan TV-oikeudet ABC-yhtiölle. Monien mielestä liian pitkä ja tylsä elokuva vaatii katsojaltaan lähes arkeologin pitkäjänteistä kestokykyä, mutta palkitsee lopulta kärsivällisen katsojan. Elokuvan TV-versio on toki lähes tuntia lyhyempi. Brittien vastaus tälle elokuvalle oli Gerald Thomasin ohjaama komedia nimeltä Carry on Cleo (Iso-Britannia 1964, 92m), jossa pilailtiin Taylorin ja Burtonin romanssin ja itse elokuvan tekemisen kustannuksella.

Elizabeth Taylor Kleopatrana. (Kuva: Public domain)

Kleopatra palasi kuvioihin jälleen 1970-luvulla, jolloin valmistui Charlton Hestonin ohjaama historiallinen televisiodraama Antonius ja Kleopatra (Antony and Cleopatra, Iso-Britannia-Espanja-Sveitsi 1972, 160m). Heston näytteli itse Marcus Antoniusta, Hildegard Neil (Kleopatra) ja Eric Porter olivat muissa pääosissa. Pitkähkö elokuva kärsi rahoitusongelmista. Samoihin aikoihin myös britit tekivät saman nimisen historiallisen TV-elokuvan (Antony and Cleopatra, Iso-Britannia 1974, 161m), jonka pääosissa näyttelivät Richard Johnson (Marcus Antonius) ja Janet Suzman (Kleopatra). Elokuvan ohjasi Jon Scoffield. Vuonna 1999 Yhdysvalloissa tehtiin jälleen samaan aiheeseen liittyvä kolmiosainen TV-minisarja Kleopatrasta (Cleopatra, USA 1999, 177m), jossa pääosissa Leonor Varella (Kleopatra), ex-Bond Timothy Dalton (Julius Caesar) ja ”Mustanaamio” Billy Zane (Marcus Antonius). Sarja on varsin viihdyttävä eikä kulisseissakaan ole pahemmin tingitty.

Historiallisen draaman yhtenä suomalaisittain merkittävänä virstanpylväänä oli 20^th Century Foxin Darryl F. Zanuckin tuottama ja Michael Curtizin ohjaama laajakangaselokuva Sinuhe egyptiläinen DeLuxe-väreillä (The Egyptian, USA 1954, 136m). Elokuva perustui, tosin löyhästi, Mika Waltarin upeaan historialliseen romaaniin "Sinuhe, egyptiläinen". Valitettavasti pitkähkö elokuva on paikoin lähes sietämättömän tylsä ja osittain varsin epäonnistuneesti roolitettu. Elokuvan lavasteet ja puvut olivat kuitenkin huomion arvoisia. Alunperin Marlon Brandon piti näytellä pääroolia, mutta kuvausten jo alettua hän päättikin jäädä pois, koska ei halunnut näytellä heppua, joka on ensin sankari ja sitten roisto! Lopulliseksi syyksi hän selitti henkisen rasituksen. Fox haastoi Brandon oikeuteen sopimusrikkomuksesta vaatien kahta miljoonaa dollaria korvaukseksi, mutta asia sovittiin myöhemmin. Kerrotaan, että myös Marilyn Monroen piti näytellä Neferneferneferin osaa, mutta tuottaja Darryl F. Zanuck halusi osaan suosikkinsa Bella Darvin.

Elokuvan pääosissa ovat Edmund Purdom (Sinuhe), Jean Simmons (Meryt), Victor Mature (Horemhab), Peter Ustinov (Kaptah) ja Michael Wilding (Akhenaten). Elokuva käsittelee salajuonia ja valtataisteluita muinaisen Egyptin 18 dynastian aikaisessa (1300-luku eKr) hovissa. Lääkäri Sinuhe joutuu sattumalta kuningas Akhenatenin hoviin ja nousee arvossaan, kunnes menettää pakkomielteisessä rakkaudessa kaiken, joutuu kuninkaan epäsuosioon, koska ei ollut paikalle kuninkaan tyttären kuollessa ja luisuu rikkaudesta köyhäksi kiertolaiseksi. Kierreltyään arvostettuna köyhien lääkärinä kymmenen vuotta Sinuhe palaa takaisin kuninkaan hoviin kuninkaan annettua hänelle anteeksi. Hovin juonittelujen jälkeen Sinuhe karkoitetaan Punaisen meren rannikolle, jossa hän viettää lopun ikäänsä kirjoittaen elämäntarinaansa.

Maailmankirjallisuuteen kuuluvan suurromaanin Sinuhe egyptiläinen kirjoittanut Mika Waltari. (Kuva: Public domain)

Yksi varsin huolellisesti tehty, mutta miltei tuntemattomaksi jäänyt, historiallinen draama on puolalaisen Jerzy Kawalerowiczin ohjaama Farao (Faraon, Puola 1966, 175m), joka on kuvitteellinen kertomus nuoresta kuninkaasta Ramesses XIII, joka joutuu taistelemaan pappien ja sotilaiden juonitteluja vastaan kuninkaallisessa hovissa. Pääosaa esittää Jerzy Zelnik (Ramesses XIII).

Toisen maailmansodan jälkeen muinaisen Egyptin aihepiiriä on käytetty lukuisissa vähemmän tunnetuissa kauhuelokuvissa sekä erilaisissa suurenkin menestyksen saaneissa seikkailu- tai toimintaelokuvissa. Seikkailu/toimintaelokuvissa muinaisen Egyptin rakennelmat esittäytyvät kulisseina mm. James Bond -elokuvassa 007-Rakastettuni (The Spy Who Loved Me, Iso-Britannia 1977, 126m), Hercule Poirot -elokuvassa Kuolema Niilillä (Death on the Nile, Iso-Britannia 1978, 140m) ja ensimmäisessä megasuositussa Indiana Jones -elokuvassa Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark, USA 1981, 115m). Egyptologiaan liittyvä murhamysteeri on puolestaan Sfinksi (Sphinx, USA 1981, 118m), jossa nuori egyptologi Erica Baron (jota näyttelee Lesley-Anne Down) joutuu raa’an murhan silminnäkijäksi ja välikappaleeksi antiikkiesineiden salakuljettajien välisiin kiistoihin. Elokuva on jännittävä ja mielenkiintoinen Egyptin eksotiikasta ammentava seikkailu.

Hieman tuoreemmista kauhu/seikkailu -elovista huomiota ovat eniten herättäneet Stephen Sommersin ohjaama vuoden 1932 klassikkoon tarinallisesti pohjautuva mutta muutoin täysin nykyaikaistettu versio elokuvasta Muumio (The Mummy, USA 1999, 125m). Egyptologien joukko herättää jälleen vahingossa henkiin Imhotep-muumion, joka etsii viittä (!) kanooppiastiaa, joiden avulla hän pyrkii palauttamaan ruumiinsa ja voimansa. Kiivastahtinen ja erikoistehosteilla (mm. lihansyöjäsittiäiset!) jopa liiaksikin täytetty elokuva ehkä tyydyttää nykyisen nuoren katsojakunnan toiveita, mutta klassikoksi tästä versiosta ei ole. Elokuvan pääosissa ovat Brendan Fraser (Rick O’Connell), Rachel Weisz (Evelyn Carnahan) ja Arnold Vosloo (Imhotep). Elokuvan tuotto on tähän mennessä 336 miljoonaa dollaria.

Iso skarabee-veistos Kairon egyptiläisessä museossa. Pyhä sittiäinen oli Auringon luomisen symboli ja siksi tärkeä otus. 

(Kuva: Kalevi Mikkonen)

Tämän elokuvan jatko-osa myös Stephen Sommersin ohjaama Muumion paluu (The Mummy Returns, USA 2001, 130m) jatkaa edeltäjänsä hengästyttävillä linjoilla. Edellisestä elokuvasta tutun arkeologiparin Rickin (Brendan Fraser) ja Evelynin (Rachel Weisz) 5000 vuotta vanha rannekoru, joka kuului pahalle Skorpioni-kuninkaalle, aiheuttaa Skorpionin uudelleensyntymisen ja hänen armeijansa uhkaa valloittaa koko maailman. Myös Imhotep (Arnold Vosloo) herätetään henkiin. Tietokoneella luodut erikoistehosteet ja luurangot alkavat kuitenkin kyllästyttää ja elokuvan kiivas tahti väsyttää eikä mahalaskulta voine välttyä. Avausviikonloppunaan Yhdysvalloissa elokuva kuitenkin rikkoi siihenastiset ennätykset keräten kaikkien aikojen suurimmat arkiviikonlopun kassatulot. Kokonaistulot elokuvasta kulut poistettuna on ollut tähän mennessä 433 miljoonaa dollaria.

Samaan jatkumoon liittyy Chuck Russellin ohjaama elokuva Skorpionikuningas (The Scorpion King, USA-Saksa-Belgia 2002, 92m), jossa pääosassa oli Dwayne “The Rock” Johnson. Elokuva sijoittuu aikaan 5000 vuotta ennen Muumio-elokuvaa ja kertoo Skorpionikuninkaan noususta valtaan. Elokuvasta on tehty jo kolme jatko-osaa, jotka kriitikot ovat teilanneet, mutta kassavirta lienee ollut niin vuolas, että “lehmää ei ollut vielä tarpeeksi lypsetty”. Tämän artikkelin kirjoittajaa nämä nykyisin mielikuvituksellisilla tehosteilla tehdyt elokuvat eivät kertakaikkiaan jaksa innostaa tai kiinnostaa.

Dwayne "The Rock" Johnson. (Kuva:  Creative Commons Attribution-Share Alike 2.0 Generic, CC BY-SA 2.0)

Näiden lisäksi on viimeisen 15 vuoden aikana tehty useita TV- ja fantasiaelokuvia muinaisen Egyptin teemoihin enemmän tai vähemmän liittyen, mm. Raamatun kertomuksien pohjalta. Vuonna 2014 ilmestyi 20th Century Foxin tuottama ja Ridley Scottin ohjaama elokuva nimeltä Exodus: Gods and Kings (USA 2014, 150m), jonka pääosissa esiintyvät Christian Bale (Mooses), Joel Edgerton (Ramesses), Aaron Paul (Joosua) ja John Turturro (Seti). Elokuva pohjautuu Raamatun kertomukseen Mooseksesta ja hänen johtamansa Israelin kansan matkasta Luvattuun maahan. Tämä elokuva on pitkälti uusintaversio DeMillen aiemmin mainituista Kymmenen käskyä -elokuvista. Nykyiseen tapaan sitä on tehostettu nykytekniikan visuaalisilla efekteillä ja 3D-ulottuvuudella. Elokuva on aiheuttanut kohua, koska se on kielletty useissa islamilaisissa maissa.

Viimeisimpiä kauhuelokuvia ja vuoden 1932 muumioelokuvan perinnettä jälleen hyödyntävä elokuva on Alex Kurtzmanin ohjaama ja Tom Cruisen, Sofia Boutellan, Annabelle Wallisin ja Russell Crowen tähdittämä elokuva The Mummy (USA 2017, 110m). Siinä amerikkalainen sotilas vahingossa vapauttaa sanoinkuvaamattoman pahan egyptiläisen prinsessan hengen muinaisesta haudasta. Elokuva ei ole nauttinut kriitikkojen suosiota.

Muinainen Egypti ja sen tutkimus on ehtymätön lähde kaikenlaiseen taiteellisuuteen, fantasiaan ja seikkailuihin liittyviin teoksiin ja elokuviin ja syystäkin! Egyptin kuninkaat, jumalat, pyramidit ja tietenkin muumiot ovat ainesta, josta menestyselokuvan voi tehdä. Toki aina kannattaa muistaa, että varsinkin Hollywood-tuotannoissa läheskään kaikki yksityiskohdat liittyen muinaisen Egyptin oloihin, tapahtumiin ja henkilöihin eivät perustu tieteellisen tutkimuksen tuloksiin vaan niissä on käytetty reippaasti ns. taiteellista vapautta! Varmasti voi kuitenkin sanoa, että uusia kauhua, romantiikkaa ja eeppisiä tarinoita kuvaavia elokuvia, jotka jollakin tavalla liittyvät muinaiseen Egyptiin, tullaan jatkossakin tekemään.

______________

English summary: The return of the mummy – ancient Egyptian themes in the movies

Late in 1922 the British archaeologist Howard Carter discovered the tomb of pharaoh Tutankhamen, in the Valley of the Kings, across the Nile from Luxor in Egypt. Most of the tombs had been plundered from early times and Tutankhamen’s was the first to be found almost entirely undisturbed. The 5th Earl of Carnarvon, a keen amateur egyptologist who was financing the project, joined Carter and his team to enter the burial chambers, where they found the young pharaoh’s mummified body and a wealth of religious objects, wall paintings and inscriptions as well as equipment he would need in the afterlife.

The discovery created a worldwide press sensation and stories spread about a curse on anyone who dared to break into a pharaoh’s tomb. It was not long before Lord Carnarvon died in Cairo aged 56 and the lights in the city went out, which set off a frenzy of speculation. Sir Arthur Conan Doyle told the American press that ‘an evil elemental’ spirit created by priests to protect the mummy could have caused Carnarvon’s death.

No curse had actually been found in the tomb, but deaths in succeeding years of various members of Carter’s team kept the story alive, especially in cases of death by violence or in odd circumstances. 

The first film directly pointing to Tutankhamen’s curse was “The Mummy” which is a 1932 classic American horror film directed by Karl Freund. Released by Universal Studios, the film stars Boris Karloff and Zita Johann. The film is about an ancient Egyptian mummy named Imhotep who is discovered by a team of archeologists and inadvertently brought back to life through a magic scroll. Disguised as a modern Egyptian, the mummy searches for his lost love, whom he believes has been reincarnated into a modern girl. This curse theme has been and is very popular in horror films even today. New popular movies and sequels based more or less on the original Mummy has been made since 1940's (among others The Mummy from 1999, The Return of the Mummy from 2001, The Scorpion King from 2002 and The Mummy from 2017).

Another popular theme was Cleopatra. The first short film silent movie set in ancient Egypt tells the story of Cleopatra and Marc Antony. Antony and Cleopatra (USA, 10m) is a 1908 film starring Maurice Costello and Florence Lawrence in the title roles, based on William Shakespeare's play of the same name. It was the first film to dramatize the ill-fated romance between Mark Antony and Cleopatra VII of Egypt.

First full length movie is Cleopatra (USA, 88m), a 1912 American silent historical drama starring Helen Gardner in the title role and directed by Charles L. Gaskill. The film was based on a play written by Victorien Sardou. The 1912 version of Cleopatra still exists in its entirety. Turner Classic Movies had the print restored and commissioned a new musical score for the film. The restored version aired on TCM in August 2000. The first European movie set in ancient Egypt was Marcantonio e Cleopatra (Italy 1913) a 1913 Italian silent historical film directed by Enrico Guazzoni and starring Amleto Novelli and Gianna Terribili-Gonzales.

A massive spectacle Cleopatra is a 1963 American epic historical drama film directed by Joseph L. Mankiewicz. It stars Elizabeth Taylor in the role of Cleopatra, Richard Burton as Marc Antony and Rex Harrison as Julius Caesar. It chronicles the struggles of Cleopatra, the young Queen of Egypt, to resist the imperial ambitions of Rome.

The film achieved notoriety during its production for its massive cost overruns and production troubles, and personal scandal around co-stars Taylor and Burton. During filming, Taylor met Burton and the two began an adulterous affair; the scandal made headlines worldwide, since both were married to others, and brought bad publicity to the already troubled production. It was the most expensive film ever made up to that point and almost bankrupted 20th Century Fox.

Cleopatra was the highest-grossing film of 1963, earning box-office of $57.7 million, yet lost money due to its production and marketing costs of $44 million. Fox eventually recouped its investment in 1966 when it sold the television broadcast rights to ABC. It won four Oscars. Many people thought that the movie was frustratingly boring but if you keep on watching it you can get something out of it eventually.

The Egyptian is a 1954 American epic drama film made by 20th Century Fox. Filmed in CinemaScope with color by DeLuxe, it was directed by Michael Curtiz. It is loosely based on the Finnish writer Mika Waltari's novel of the same name. Leading roles were played by Edmund Purdom, Jean Simmons, Victor Mature and Peter Ustinov, and Michael Wilding. Originally Marlon Brando was going to play the lead but he quit because of “mental strain”. As location filming in Egypt had already started, Fox sued Brando for $2 million. Later Fox's lawsuit against Brando was resolved.

Sinuhe (Edmund Purdom), a struggling physician in 18th dynasty Egypt (14th Century BC), is thrown by chance into contact with the pharaoh Akhnaton (Michael Wilding). He rises to and falls from great prosperity, wanders the world, and becomes increasingly drawn towards a new religion spreading throughout Egypt. His companions throughout are his lover, named Merit (Jean Simmons), and his corrupt but likable servant, Kaptah (Peter Ustinov). The movie was not a big success and the critics said that it was boring and the casting was not good enough. Unfortunately they were right about a lot of it.

Also Biblical themes like Cecil B. DeMille's The Ten Commandments from 1923 and 1956 were a big success and especially the 1956 version was a spectacle. Those movies tell a story of Moses and the Israelites and their exodus from Egypt. A modern version of it called Exodus: Gods and Kings was released in 2014.

Ancient Egypt is certainly one of the most interesting periods in world history, and for good reason! The culture of Egypt was unique: the pharaohs, several gods, the pyramids, and of course the mummies. What else is needed to make an exciting movie! Viewing especially Hollywood-productions from an academic viewpoint some of the ancient Egyptian elements in those films are not accurate in terms of scientific egyptology. There are and there will be a number of feature films that give us a glimpse into the ancient Egypt. Many of these movies are horror movies, some romantic movies, some epics, focusing on great tales and mythology from the age and also from the modern egyptological research and stories.